Kulttuuripommi

Eilinen ehtoo meni monipuolisen kulttuurin harrastamisen parissa. Ensin kävimme katsomassa Porilaisen harrastajapohjaisen Cont´akti-teatterin näytöstä ”Veriruusut”. Vaikka en mikään teatterialan asiantuntija olekaan, niin aina voin lausua mielipiteeni ihan vain peruskatsojan näkökulmasta. Mielestäni esitys oli loistava. Näyttelijät osasivat eläytyä rooleihinsa todella upeasti ja tunnelma oli varsin tiivis teatterin pienellä näyttämöllä. Läheisyyden tunne oli käsin kosketeltava ja vaikuttavuudelle saa hakea vertaistaan kaikkien nähtyjen lähinnä hömppäpitoisten esitysten jälkeen. Suurinta roolia onnistumisessa varmaankin näytteli itse näytelmän teksti ja aihe, joka pohjautui Anneli Kannon samannimiseen romaaniin. Näytelmähän kertoi koskilaisista tehtaantytöistä ja heidän kohtaloistaan lahtareiden käsissä. En osaa enää muuta sanoa, kuin että esitys oli upea. Jos jollain on mahdollisuus se vielä nähdä, niin kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa. Nyt kaikki kolme näytöstä oli loppuunmyytyjä ja kaino toiveeni onkin, että jospa tuo esitys saataisiin Valkeakoskelle vielä uudelleen nähtäväksi.
Ehtoo jatkui teatterin jälkeen Sulfiittirockin merkeissä Bulldogissa ja Lolassa. Velmulle vielä tänäänkin hatunnosto siitä, että saivat aikaan 30-vuotistapahtuman. Oli ilo havaita, että koskissa on hyviä bändejä, joilla joillakin saattaa olla jopa loistava tulevaisuus edessään. Itsellekin tuli vähäistä voimakkaampi tunne, että olisipa mukava esiintyä vaikkapa rumpujen takana tai kitara kädessä kuvitellen laulavansa kauniisti kiitolliselle yleisölle…Vanhalle miehelle juolahtaa toisinaan kaikenlaista mieleen.
Tuon eilisiltaisen vahvan kulttuuripläjäyksen vaikutukset tuntuvat vielä tänäänkin. Mennee vielä hetki, että saan sulateltua kaiken tuon taideannin nautinnollisuuden ennen kuin egoni on taas oma ihana itsensä.

Onnea Velmu!

Mikäpä sen mukavampaa näin parhaassa keski-iässä kuin muistella nuoruuden sankaritekoja. Tuo ajatus tuli mieleeni kun tänään on Valkeakosken Elävän Musiikin Yhdistyksen, Velmun, 30-vuotisen taipaleen kunniaksi Sulfiittirock kanavan rannalla. Pitää käydä katsomassa tapahtumaa. Olin tuota yhdistystä aikoinani perustamassa, vuonna 1979, ja edelleenkin minulla on tallella jäsenkortti numero 6. Velmu eli tuossa välillä pitkät ajat hiljaiseloa kunnes vanhat parrat taas tarttuivat toimeen Lahden Afan johdolla ja elvyttivät Velmun käymään ja kukkumaan. Hieno juttu, tosi hieno juttu. Tästä olisi hyvä jatkaa. Toivoisin, että nuorempi polvi nyt viitsisi ottaa ohjat käsiinsä ja jatkaa Velmun toimintaa. Äijät vanhenee, mutta rock elää. ”Peltirumpu” soikoon vielä Kemmolassakin.

Hörhöilyä

En voi kuin ihmetellä miksi ihmeessä jotkut jaksavat vouhottaa Karjalan palautuksesta. Uusimman julkisuustempun tekivät muutama liikemies jättäessään Itämeren kaasuputken reitille osuvan kaivoslupahakemuksen, josta he voisivat luopua mikäli Karjalan palautuksesta alettaisiin neuvotella. Kun ei noita haihattelijoita juuri kukaan ota vakavasti, niin sitten koitetaan kiristää. Täytyy sanoa, että kyllä mielikuvitusta riittää noilla hörhöillä. Ei ole tästä maailmasta sellainen ajatus, että Venäjä suostuisi rajojen muutoksiin Suomen osalta. Sehän johtaisi silloin muutoksiin myös muualla naapurimme rajoilla. Aivan turhaa leukojen louskutusta on silloin edes miettiä asiaa. Oleellisinta lienee kuitenkin se, mitä me oikein tekisimme Karjalalla. UPM ja Stora-Enso saisivat ehkä puuta ilman puutulleja, mutta valtiolle jäisi maksumiehen rooli kaiken muun suhteen. Epäilen myös, että monikaan ei halua Suomeen satojentuhansien venäjänkielistä vähemmistöä. Itse asiassa noiden taivaanrannan maalareiden puuhasteluja ei kannattaisi edes kommentoida. Jääköön siis tämä aihe tähän. Nyt lähden Bemikselle viettämään tämän työharjoittelujakson viimeistä päivää.

Palkkaporrastus

Toisinaan kun lukee ns. oppineiden viisauksia, ei voi välttyä tunteelta heidän elämisestään joissain korkeammissa sfääreissä kaukana meidän tavallisten ihmisten arjesta. Tämä mielikuva vahvistui taas lukiessani iltapäivälehdistä Jyväskylän yliopiston kansantaloustieteen professorin Jaakko Pehkosen ajatelmia palkkojen porrastamisesta.
Proffan mielestä on huolestuttavaa, että palkat ovat samat koko maassa aiheuttaen näin esimerkiksi Uudenmaan työvoiman rekrytointiongelmien palkkapaineiden leviämistä koko maahan. Hänen mielestään palkkojen pitäisi olla pienempiä työttömyydestä kärsivillä alueilla. Pehkosen ajatukset oli tilannut Elinkeinoelämän Valtuuskunta, EVA, ja tokihan EVA sai mitä tilasikin. Voisihan tuota professorin ajatusmallia vielä hivenen jalostaa. Miksi ei samalla periaatteella työttömyysalueiden yrittäjille sallittaisi vapauksia esimerkiksi työaikojen, työturvallisuuden, ympäristön ja verojen suhteen?
Palkkojen porrastus paikkakunnan mukaan ei sinällään ole mikään uusi asia. Kuntien yleisestä kalleusluokituksesta annetun lain voimassaolo päättyi vuoden 2008 alussa. Palkat oli porrastettu sen jaon mukaisesti. Lain voimassaolon päättymisestä huolimatta kalleusluokitus ei ole poistunut kaikista palkkataulukoista, vaan joillakin aloilla sitä tietääkseni edelleen noudatetaan.
On toki totta, että pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat korkeammat. Korkeampien kustannusten korvaamiseksi ei työnantajilla ole mitään estettä maksaa korkeampaa palkkaa. Työehtosopimushan määrittelee vain alarajan. Siitä vain porrastamaan ja maksamaan parempaa palkkaa. Puheet työntekijöiden rekrytointiongelmista voidaan jättää ihan omaan arvoonsa. Jos sellaista oikeasti jollain alalla esiintyy, niin työnantajan on silloin syytä katsoa peiliin ja miettiä ehtoja joilla työtä tarjoaa. Lieneekin selvää, että puheilla palkkaporrastuksesta asuinpaikan perusteella EVA, Pehkosen suulla, tarkoittaakin sitä, että työttömyysalueilla palkkoja pitäisi laskea.
En ole havainnut, asumista lukuun ottamatta, että esimerkiksi polttoaineet, ruoka tai vaatteet olisivat työttömyysalueilla halvempia. Niinhän pitäisi olla, mikäli palkkojenkin tulisi olla pienempiä. Vai haluaako arvon proffamme maahamme ”erityistalousalueita”, palkkaparatiiseja?
Asuinpaikka ei saa vaikuttaa palkan suuruuteen.

Tulovinkki

Pääministeri Vanhanen arvelee viimeistään tulevalla vaalikaudella, ja ehkä jo aiemminkin, olevan tarvetta talouden tasapainottamiseen. Hänen mukaansa se tulee tarkoittamaan verotuksen kiristämistä mm. arvonlisäveroa korottamalla. Pääministeri on oikeassa siinä, että valtion ja kuntien kassaan olisi saatava lisää euroja. Verotusta ei kuitenkaan tarvitsisi kiristää, jos veronkiertomahdollisuudet estettäisiin ja harmaa talous yleensäkin saataisiin aisoihin. Verotusta voitaisiin silloin jopa keventää.
Taloussanomista voi joskus saada hyviä vinkkejä valtion tulolähteiksi pienituloisten veronkiristyksen sijaan. Taloussanomat kertoi männä viikolla, että verojen kiertäminen ulkomaisten tilien ja veroparatiisiyritysten avulla maksaa Suomelle ainakin kolme miljardia euroa vuodessa. Veroviraston viime vuonna tekemän arvion mukaan harmaa talous maksaa Suomelle noin viisi prosenttia bruttokansantuotteesta, eli noin yhdeksän miljardia euroa, josta veronkierron osuus on siis tuo kolme miljardia.
Tuollainen bisnesluokan vapaamatkustaminen on nykypäivänä helppoa koska valuuttakontrollia ei oikeastaan ole, pankkisalaisuus on tiukka ja pääomien liikuttelu käy kätevästi kotikoneen ääreltä.
Taloussanomien mukaan veronkierto on helppoa. Bisnesmiehet voivat toimia ulkomaille rekisteröidyn yrityksen nimissä Suomessa ja jättää asiaankuuluvat verot maksamatta. Tai sitten vientiä voidaan harjoittaa veroparatiisiin rekisteröidyn yrityksen kautta ja selvitä tullimaksuista halvemmalla muuttamalla tavaran arvoa.
Osakesijoittajien on mahdollista toimia ulkomailla hallintarekisterin suojissa, jonne ilmoitetaan ulkomailla osakkeita omistavan henkilön asemesta osakkeita hallinnoiva taho. Tällöin viranomaisilla ei juurikaan ole mahdollisuuksia saada tietoa järjestelmän takana olevista ihmisistä, jolloin tulojen ilmoittaminen verottajalle jää omistajan omantunnon varaan. Ja jos ei tuo vielä riitä vakuuttamaan omistajaa tuntemattomuuden ja verottomuuden säilymisestä, niin ainahan voi asiaa varmistaa ketjuttamalla omistuksia sekavaksi vyyhdeksi.
Tuo kaikki on siis mahdollista vain rahamiehille. Tavallinen duunari, eläkeläinen tai työtön ei noin voi toimia, vaan saa maksaa joka eurosta veroa.
Jos edes kolmanneksen tuosta bisnesmiesten maksamatta jättämästä summasta saisi valtion kassaan kerättyä, niin sillä voitaisiin rahoittaa jo melkoisesti kaikkea kansalaisille tarpeellista. Kyllä Vanhasen ja Kataisen kannattaisi tosissaan alkaa Toivo-talkoilla tukkimaan noita keinottelijoiden porsaanreikiä. Näyttää kuitenkin siltä, että hallitus mieluummin kouraisee tavallisten pulliaisten taskuista pois liiat eurot.

Alvista

Porvarihallitus jatkaa tutulla rikkaita suosivalla linjallaan. Tuo hyvätuloisia paapova politiikka konkretisoituu etenkin veroratkaisuissa. Tällä kertaa asialla on itse pääministeri Vanhanen väläyttäessään arvonlisäveron korotusta 25 prosenttiin. Selvää on, että kulutuksen verottaminen, siis kalliimmat hinnat, rokottaa erityisesti pienituloisen kukkaroa. Meidän jokaisen on tuloista riippumatta asuttava, syötävä, pukeuduttava, kuljettava, yleensäkin kulutettava edes jonkin verran. Välttämättömiä menoja välttämällä saattaa näet loppua kulutus kokonaan.. Pienituloisella rahat menevät suoraan tuohon välttämättömään kulutukseen, ja jos kulutusveroja nostetaan tarkoittaa se monella köyhällä perustarpeista tinkimistä. Ehkä porvarit haluavatkin, että köyhä myös näyttää köyhältä.
Hyvätuloisille arvonlisäveron nosto ei samassa mitassa ole merkittävä asia. Toki se heidänkin maksamiaan hintoja nostaa, mutta ei vaikuttane heidän kulutukseensa. Työllisyyteen arvonlisäveron korotuksella on negatiivinen vaikutus, joskaan se ei näytä Vanhasta ja kumppaneita huolettavan.
Vanhasen ajatus ei ole mitenkään uusi ja outo. Se noudattelee perinteistä porvarillista linjaa, jonka mukaan verotusta on siirrettävä tuloista kulutukseen. Se suosii hyvätuloisia ja rankaisee köyhiä. Tämä näyttää sopivan vihreillekin erinomaisesti, koska hehän lähtevät ajatuksissaan kaiken kulutuksen turmiollisuudesta ja siinä ei ihmisten toimeentulo, saati tasa-arvo, merkitse mitään.
Yhteiskunta tarvitsee tuloja. Vanhanen voisi vaihteeksi miettiä tulojen hankkimista sieltä missä rahaa ja varallisuutta on köyhien kukkarolla käymisen sijaan. Mahdollisuuksia on muitakin kun vain niitä halutaan käyttää.

Kemiaa kepeästi

Taas on selvitty Kemianliiton kesäpäiviltä kotiin. Reissu oli mukava ja pidimme hauskaa parhaita säteriläisiä perinteitä noudattaen. Ehkä siksi olo ei nyt olekaan ihan sellainen, että tulisi mieleen heti kohta esimerkiksi lenkille lähtö. Ennemminkin sänky ja lepo olisivat nyt sopivampia toimintaideoita kaiken tuon rentoutumisen jälkeen. Nuo Kemianliiton kesäpäivät ovat aina tosi hyvä tapahtuma, niin nytkin. Väkeä niihin tulee ympäri maata pitämään hauskaa, hauskaa ja hauskaa. Tällä kertaa oltiin Hämeenlinnassa hauskaa pitämässä.
On mukava nähdä vanhoja tuttuja monelta suunnalta Suomea, vaihtaa kuulumisia, parantaa maailmaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Koko tapahtuman yllä leijuu hyvä henki ja suopean siunauksellinen ilmapiiri pyhittämässä hyvää ja rentoa meininkiä, ilman kiukuttelua, kateutta ja kaunaa, saati vittuilua, läimintää ja jäynää.
Armoitettu Mestari Pepe Willberg esiintyi tänään tapahtumassa. On perin juurin harvassa yhtä rehelliset esiintyjät, kuin tuo Pepe on. Kun hän laulaa ”Saat miehen kyyneliin”, niin fiktio muuttuu faktaksi. Ehkä meissä kaikissa kuitenkin asuu pieni Pepe, ja kukapa ei itseään säälisi?
Faktinen sääli on kuitenkin se, että ammattiosastomme jäsenet eivät ole hoksanneet isommalla joukolla lähteä noihin tapahtumiin. Nytkin meitä oli paikalla todella vähän, ja niistä vähistäkin ilmoittautuneista puolet jätti tulematta. Olihan se tosin lähtijöille mukavaa sikäli, että jokainen sai nyt sitten yhden hengen huoneen, koska huoneita ei voinut enää perua ja täydestä määrästä piti osaston silti maksaa. En kylläkään havainnut kenenkään matkalle lähteneen tuosta privaattimajoituksesta pahastuneen.. Loppukevennyksenä totean, että Kemia on kova sana ja säteriläisyys kruunaa kemian.