sunnuntai 7. kesäkuuta 2009

Lihaslöytö

Ruumiillisen työn pitkäaikaisvaikutukset saattavat toki olla positiivisia fyysisen kunnon kohotustarkoitusta ajatellen, mutta lyhyemmällä aikajaksolla tarkasteltuna vaikutukset tuntuvat varsin lähinnä kivuliailta. Ihmisraunio on lievä ilmaisu kuvaamaan tämänhetkistä vointiani. Eilisen puunsahuupuuhan seurauksena saatoin tänä aamuna tehdä positiivisen havainnon. Armaassa kehossani on siis sittenkin lihaksia, koskapa ne nyt tuntuvat kipeiltä. Siis todellakin, kehossani on muitakin lihaksia kuin tupakin imentään tarkoitettuja, jotka kyllä ovat kunnossa. Ei myöskään liene kovin kaukaa haettua väittää, että kirkkojen ovipielissä olevat vaivaisukot ovat tällä hetkellä itseäni notkeampia. Sen verran tehokkaasti tuo eilinen puupuuha imi miehestä mehut, että en jaksanut edes ”mehua” imeä. Eipä ole nyt sitten krapulaakaan, kiitos tuon klapikasan.
Tämä päivä kuluneekin kaupunginhallituksen, maakuntahallituksen ja sivistyslautakunnan papereita lukiessa muutaman sadan sivun verran. Äänestämässä toki pitää myös käydä. Toivottavasti moni muukin muistaa käyttää oikeuttaan, piti EU:sta tai ei. Ja numerohan oli 109…

Ei kommentteja: