lauantai 12. kesäkuuta 2010

Leikkauksia tulossa

Valtiovarainministeri Katainen kertoi, että tällä hallituskaudella ei ole tarkoitus tehdä menoleikkauksia. Niin varmaan onkin, koska vaalit ovat vajaan vuoden kuluttua ja siksi Kokoomuksen menestyäkseen ei sovi näyttää todellisia kasvojaan, vaan yrittää vaikuttaa edes jotenkin inhimilliseltä. Vaalien jälkeen totuus Kokoomuksen politiikasta sitten paljastuu kaikessa karuudessaan.
Ei liene epäilystäkään siitä, että jos Kokoomus ja muut porvaripuolueet, Vihreät ja Perussuomalaiset mukaan lukien, vaaleissa menestyvät, niin rajuja leikkauslistoja on odotettavissa.
Porvarillisen ideologian mukaisesti leikkaukset tulevat kohdistumaan nimenomaan paitsi kaikkein köyhimpiin, myös tavallisiin duunareihin, pieni- ja keskituloisiin. Hyväosaisten etuihin porvarihallitus ei kajoa, päinvastoin.
Toki minunkin mielestäni valtion menojen suhteen pitää olla tarkkana ja joitain menoja karsiakin, kuten turhaa byrokratiaa ja puolustusmenoja. Minä asettaisin kuitenkin leikkausten sijaan etusijalle tulojen lisäämisen esim. palauttamalla omaisuusveron ja verottamalla kaikkia tuloja progressiivisesti. Ei ole mitään syytä paapoa pääomatuloilla eläviä. Vapaamatkustajia emme tarvitse.

Ei kommentteja: