perjantai 20. elokuuta 2010

Eläkeikämantra

Papukaijan lailla Elinkeinoelämän Keskusliitto toistaa kuin parastakin mantraa eläkeiän nostamisen välttämättömyyttä. Tällä kertaa asialle oli laitettu johtaja Lasse Laatunen. Hänen mielestään eläkeikää olisi nostettava 70 vuoteen. Vaadettaan hän perustelee vanhaan tapaan väestön ikääntymisellä, julkisen talouden kasvavalla kestävyysvajeella ja työeläkemaksun nousupaineella. On tämä merkillistä, että aina vain veisataan samaa virttä eläköitymisiän nostamisen välttämättömyydestä vaikka ei ole pitkää aikaa siitä kun edellinen eläkeremontti tehtiin. Eläkejärjestelmä on toimiva ja joustava, eikä rahoituksessa ole ongelmaa.
Elinkeinoelämän Keskusliiton kabineteissa eletään ilmeisesti aivan omassa maailmassa ymmärtämättä lainkaan tavallisten ihmisten arkitodellisuutta.
Paljon tärkeämpää olisi noiden sikariportaan herrojen pohtia miten pidentää työuria työllisyyttä parantamalla ja miten ihmiset paremmin jaksaisivat töissä. Maassamme on satojatuhansia vailla työtä, joista nuoria noin 35 000. Pitkäaikaistyöttömiä on jo 55 000. Kortistoissa roikotetaan vajaatyökykyisiä 50-60-vuotiaita ja yhä useampi nuorempikin joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle.
Tuollaisten eläkeiän nostohankkeiden torjumiseksi ammattijärjestöjen tulee tehdä muutakin kuin antaa julkilausumia.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

EK:n ainoa tehtävä yhteiskunnassa on maksimoida kapitalistien voitot.

Siinä voittojen maksimoinnissa ja työvoimakustannusten minimoinnissa (lue: työntekijöiden pellolle potkimisessa) ei "tavallisen" ihmisen ymmärtämiselle ja työntekijöiden paremmalle jaksamiselle löydy sijaa.

Mitä suuremmat jonot ovat kortistossa, sitä edullisempaa on työvoima; nöyryys ja joustavuus lisääntyy, työvoimakustannukset minimoituvat ja mikä tärkeintä - sijoittajien voitot kasvavat!

EK ajaa pelkästään pääoman etua! Ja hyvin on ajanutkin. Tuloerot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

AY-liikkeen ja koko vasemmiston tulisi jo vihdoin nousta poteroistaan. Olisi todellakin aika ryhtyä sanoista tekoihin.