keskiviikko 18. elokuuta 2010

Rahaa työllisyyteen

Orastavasta lamasta toipumisesta huolimatta työllisyys on edelleen varsin surkealla tolalla. Työttömyys ei ole juurikaan helpottunut, eikä merkittävästi helpotakaan vielä vähään aikaan. Tästä huolimatta valtiovarainministeriö on leikkaamassa työvoimapolitiikan rahoitusta 60 miljoonaa euroa tähän vuoteen verrattuna. Tällainen on käsittämätöntä hölmöilyä. Vain työpaikkoja luomalla lamasta selvitään. Elvytystoimia on jatkettava ja työllisyysmäärärahoja lisättävä kasvanutta työttömyyttä vastaavalla tavalla.
Viherporvarihallituksen olisi jo vihdoin syytä herätä ruususen unestaan ja oikeasti kuunnella korvillaan kansalaisten hätää toimeentulostaan. Sadattuhannet ihmiset ovat vailla työtä ja 700 000 ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella. Lama ei ole ohi noiden ihmisten kohdalla. Arkitodellisuus on muutakin kuin pörssikurssien kehitystrendit, vaikka se ministereillemme vieraalta ajatukselta saattaa tuntuakin.

Ei kommentteja: