sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Uskonkiihko

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen varoitteli eilen huolestuneena islamin leviämisen riskeistä, koska siihen näyttää hänen mukaansa liittyvän myös radikaaleja levittäytymispyrkimyksiä ja sharia-lain mukaan tulemista. Räsänen pitää myös vaarallisena, jos Suomeen pääsisi syntymään uskonnollinen tyhjiö, joka sitten voisi täyttyä radikaalin islamin negatiivisella vaikutuksella ja vaatii pitämään huolta omasta arvoperustasta ja kristillisestä kulttuuriperinnöstä. Yrittääköhän Räsänen lausumillaan ratsastaa pelolla kaikkea vierasta kohtaan persujen tapaan? Uskonnollista kiihkoilua esiintyy kaikkien uskontojen parissa, niin islamin, kristinuskon, juutalaisuuden kuin kaikkien muidenkin. Mikään uskonto ei ole siinä suhteessa toistaan pahempi tai parempi. Onko siis syytä pelätä islam-kiihkoilijoita sen enempää kuin kiihkokristittyjäkään? Vaikka se ei tähän päivään luulisi kuuluvankaan, niin kaikenlaiset menneisyyden haamut saavat puolestani innota uskonsa puolesta tarpeidensa mukaan, kunhan eivät yritä pakottaa muita elämään tavallaan.
Räsäsen lausunnoista myös paistaa taustalla merkillinen asenne, että oikeat arvot ja etiikka kuuluvat vain kristillisyyteen. Mikä oikeus kristityillä on omia moralismin vain itselleen? Uskonnotonkin voi toimia eettisesti oikein ja omata korkeat moraaliarvot. Räsäsen pelkäämä uskonnollinen tyhjiö ei muuttaisi mitään ainakaan negatiiviseen suuntaan ja jos joku pelkää tuollaisen tyhjiön syntyä, niin kannattaa kääntyä pappien puoleen ja kysyä miksi evankeliumit ei kiinnosta?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pääasiassa islamilaiset ovat rauhallista väkeä, joskaan eivät suostu kaikessa noudattamaan Suomen lakeja. Lieveilmiö on se, että islamistien joukosta Supo on löytänyt terroristien edustajia. Niitä en liiemmälti Suomeen haluaisi.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kyllä Harri yleistit hieman liikaa. Uskonnollista kiihkoilua esiintyy toki kaikissa suurissa uskonnoissa, mutta ei kaikissa pienissä. Edustan itse sellaista näkemystä jossa uskonnon nimeen ei tapeta ns. vääräuskoisia. Eikä edes syrjitä, vaan kohdellaan kaikkia omien ansioidensa mukaan. Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Kiihkouskovaisia fundamentalisteja löytyy kaikkien uskontojen kannattajista. Joidenkin usko tuonpuoleiseen on jopa niin vahva, että se oikeuttaa päättämään muiden ihmisten kohtaloista. Siinä ihmishenki on halpaa, kun ylhäältä käsky käy.

Kristinuskon historiaa ei todellakaan voi verettömyydestä ylistää.

Jumalan käskystä ja johdatuksestahan tuo Texasin telottajakuvernööri ja sittemmin USA:n presidentti G.W.Bushkin Irakiin kertoi hyökänneensä.

Ilmeisesti vahva usko oikeuttaa tapattamaan satoja tuhansia ihmisiä. Vai täyttikö GWB vain jotain tyhjiötä?

Etikaalla ja moraalilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa uskooko johonkin tuonpuoleiseen "virtuaaliolentoon" vai ei.

Ateismi luo jopa paremmat puitteet pyrkiä toteuttamaan eettisesti ja moraalisesti parempaa elämää jo tämänpuoleisessa elämässä. Ateistilla ei ole mitään syytä odottaa tuonpuoleisen elämän ihanuutta ja jättää tämänpuoleinen "Herran haltuun".