Karjala takaisin

Aina ajoittain putkahtaa jollain palstalla esiin jonkun mielipide karjalan palauttamisesta, historian vääryyksien oikaisusta tai sotasyyllisten kunnian palauttamisesta. Olisi viisasta olla provosoitumatta ja ärsyyntymättä moisista keskusteluista. En vain osaa. Tuollainen keskustelu tuntuu jotenkin niin täysin turhanaikaiselta, vanhojen kalmojen kaivelulta ja huru-ukkojen touhulta. Erityisesti hämmästyttää, että sitä harrastavat jotkut nuoretkin, lähinnä Kokoomus-piireissä. Eikö Kokoomusnuorilla ole mitään muuta annettavaa tähän päivään? Aivan oma lukunsa on ProKarelia-poppoo, jota nyt ei mitenkään voi pitää tässä maailmassa elävänä sakkina, onneksi pienenä.
Vääryyksien oikaisupuheet saavat, kummallista kyllä, myös lievää ymmärrystä ihan järkevinäkin pitämiltäni ihmisiltä. Ovatkohan he ajatelleet asiaa aivan riittävän syvällisesti, vai toimivatko vain tunnepohjalta? Epäilen molempia. Luulen myös, että harva tuntee historiaa, edes lähihistoriaa, kovinkaan tarkasti. Tietämys perustunee lähinnä iltapäivälehtiin ja uskomuksiin.
En voi kuin suositella edes pintapuolista toista maailmansotaa edeltävän ajan historian tutkailua, sen ajan hengen selvittämistä kaikkine suur-Suomi uhoineen, natsi-Saksan ihailuineen ja sapelinkalisteluineen naapuriamme kohtaan. Siinä ehkä se viattomuuden tunne karisee.
Meillä tänä päivänä on varmasti suurempia ongelmia. 700 000 ihmistä elää köyhyydessä, vanhusten hoito tökkii, terveyskeskusten toiminta on kehnoa, jne. Siinä Kokoomusnuorille haastetta, jos kiinnostaa. Ilmeisesti ei.
Intoilijoille vielä historiaan nojautuen: Sitä saa, mitä tilaa.
Minä haluan Karjalan takaisin vain pulloittain.