torstai 12. helmikuuta 2009

Kivääri-Kokoomus

Porvarihallituksen arvot käyvät päivä päivältä selkeämmiksi. Nyt hallitus haluaa kasvattaa armeijan määrärahoja pari prosenttia vuosittain normaaleja inflaatiokorotuksia enemmän. Vaihtoehtona varustelumenojen kasvattamiselle esitetään Nato-jäsenyyttä. Siis kolera tai rutto, valitse niistä.
Tämä tuntuu etenkin Kokoomukselle olevan erityinen sydämen asia, mutta näyttääpä tuo porvarillinen pyssypolitiikka kelpaavan muillekin hallituskumppaneille. Vihreät vähän vikisevät, mutta taipunevat kuitenkin hallituskipeydessään mihin vain, mitä Kokoomus esittää. Samaa kiemurtelua oli eilen havaittavissa myös Perussuomalaisissa. Mieli olisi tehnyt myöntyä korotuksiin, mutta hivenen Soinia pelottanee suoraselkäisen suomalaisen miehen maineen menetys. Perussuomalaisten kantaa asehankintoihin ei ainakaan selventänyt Veltto-Virtasen puheenvuoro kveenien asemasta Norjassa.
Kun esim. eläkkeisiin, työttömyyspäivärahoihin tai muihin köyhien elämää helpottaviin tukiin on esitetty korotuksia, ei hallitukselta, eikä etenkään Kokoomukselta, ole ymmärrystä löytynyt. Ei muka ole ollut varaa noihin korotuksiin. Porvarillinen arvomaailma on tullut selväksi, köyhistä viis kunhan rautaa armeijalla piisaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

samaan hengenvetoon kommentoin ehdotusta siitä, että kaikille naisille lähetettäisiin kirje armeijan kutsuntoihin.Nythän ko. kirje lähetetään vain miehille. Erona tässä olisi sukupuolten välillä se, että naisten ei ole pakko osallistua kutsuntoihin, mutta jos kutsu lähetettäisiin myös heille, se nostaisi naisten innostusta mennä armeijaan. Nyt kun on käynyt ilmi, että naisten alokasmäärä on laskenut roimasti. Ihmettelen vaan, että tokkopa se innostus yhdestä kirjeestä, joka ei edes veltoittaisi mihinkään, lähtisi nousuun. Ihmeellistä armeijatouhua... Näinkö tässä maassa säästetään?

Anonyymi kirjoitti...

Joopa, joo.. Isänsä tyttö. Missä omat mielipiteet?

Anonyymi kirjoitti...

omat mielipiteet ovat tuossa yllä, arvoisa anonyymi.