tiistai 16. syyskuuta 2008

Listat kasassa

Ehdokaslistat on kasassa, kenellä minkäkin kokoinen. Vasureilla tilanne on aika hyvä.
Viime vaaleissa listallamme oli 20 ehdokasta ja nyt 29 ehdokasta. Siis huomattavan paljon enemmän. Listasta olisi voinut tulla vielä aika paljon isompikin, mutta kaikki ei aina mene täysin nappiin. Nytkin tuli aika monta harmittavaa takaiskua.
Ainoa kauneusvirhe listalla on naisten vähäinen osuus, mutta kun niitä ei vain saatu, niin minkäs sille mahtaa. Voittoon on nyt kuitenkin hyvät mahdollisuudet.
Kun muistamme, että jokainen ehdokas tuo, vaikkei vaalityötä tekisi lainkaan, aina jonkun äänen, yleensä kymmenkunta ja enemmänkin, niin on selvää, että koko vaaliliiton äänimäärän kasvaessa myös saatavien paikkojen lukumäärä kasvaa. Ja kun vielä tarkastelemme listan laatua, kaikki hyviä ehdokkaita, niin se vielä on omiaan varmistamaan voiton. Nyt vain koko joukkue töihin, niin kyllä se siitä.
Tästä on hyvä jatkaa. Henkilökohtaista menestystäni ajatellen on tietysti ”harmittavaa”, että lista on noin suuri ja hyvä. Pitää vain tehdä ankarammin töitä, sillähän siitä selviän!
Huomenna varmaan saamme lehdestä lukea miten muut ryhmät ovat onnistuneet ehdokashankinnassa ja mitä nimiä on listoilla.

Ei kommentteja: