maanantai 1. syyskuuta 2008

Vaalipaneelissa

Tulin juuri vaalipaneelista Naakan koululta. Tilaisuuden oli järjestänyt oppilaat ja puhetta johti rehtori. Hienoa, että nuorista löytyi aktiivisuutta tuon tilaisuuden järjestämiseen. Eiväthän he vielä äänestysikäisiä ole, mutta kaikki aikanaan. Ihmisillähän on taipumus vanheta, vieläpä samaan tahtiin. Josko tuosta heräisi nuorilla edes pieni kiinnostus yhteisiin asioihin.
Alun perin Salmen Annan piti mennä tilaisuuteen, mutta hän ei päässyt. Minä sitten olin tilalla, vaikka en nuori olekaan. Kokonaisuutena tilaisuus oli melko ympäripyöreä. Ei oikein kunnon debattia syntynyt. Ehkä olisi pitänyt olla enemmän yksityiskohtaisempaa asiaa ja kysymyksiä.
Mukava tilaisuus kaikkiaan. Olisi paikallaan myös lukiossa järjestää samanlainen paneeli.

Ei kommentteja: