lauantai 28. marraskuuta 2009

Tätä mieltä

Aamu ja päivä meni Vasemmistoliiton piirikokouksessa Tampereella. Teimme perinteiseen tapaan hyviä päätöksiä. Toivottavasti ne myös toteutuvat. Piirin johto uudistui aika lailla. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jouni Siren ja varapuheenjohtajiksi Vilho Ponkiniemi ja Veera Repo. Samalla puheenjohtajisto nuorentui melkoisesti Jounin ja Veeran myötä. Itse sain jatkopestin piiritoimikunnan jäsenenä ja koskilaisista Jari-Pekka Salmi tuli valituksi varajäseneksi. Piirikokous hyväksyi muutaman hyvän kannanoton. Emme kannata Pirkanmaan keskuspuhdistamohanketta, vaan haluamme sen hankkeen pysäyttämistä ja eri vaihtoehtojen avointa ja tasapuolista käsittelyä sekä talouden että ympäristön kannalta. Toisessa kannanotossa toteamme hallituksen elvytystoimet ja työllisyyden hoidon tehottomiksi. Työllisyyteen liittyen vaadimme Kuitu Finlandin uudelleen käynnistämiseksi todellisia toimia ja selvityksiä miksi puuttuvaa kolmen miljoonan rahoitusta ei hallitus halunnut järjestää. Kaivannon sairaalan lopettamisaikeet eivät saaneet ymmärrystä osakseen, vaan Vasemmistoliiton mielestä Kaivannon sairaalan jatko on turvattava.
Illalla on Valkeakosken Vasemmistoliiton toimitilojen avajaiset Koulukadulla iltapalan, juomien, musiikin ja mukavan jutustelun merkeissä. Menen paikalle ja yritän käyttäytyä tyylikkäästi. Eiköhän maailman asiat mene kohdalleen tänä iltana..

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaivantohomma on hyvä asia. Tulisin avajaisiin, mutta ei ole valkoista paitaa. Kravatti on, mutta tumma rippipuku on käynyt liian pieneksi. Onnea kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on hyvä fiilis. Se kuitenkin sai särön, kun Minna ehdottaa SDP:n juoksupojaksi menemistä. Vasemmiston kannatus on nousussa ja SDP:n laskussa. Jutta varmaan tykkäiisi ottaa meidät hoivaansa. Tämä tilanne alkaa huolestuttaa. Onko tämä alkua puolueiden yhdistämiselle?

Anonyymi kirjoitti...

Kerro Harrri nyt ihmeessä, mitä mieltä itse olet demariyhteistyöstä.