Pakko jatkaa pakkoa

Jatkan vielä vähän eilistä aihetta. Vanhusten hoito Suomessa ei ole lainkaan sillä tolalla kuin sen pitäisi olla ja siinä ei ole kyse ainoastaan laitoshoidosta, vaan myös paljon muusta, etenkin kotihoidon riittävyydestä. Nykyisin pyrkimyksenä on hoitaa vanhukset kotonaan mahdollisimman pitkään. Se pyrkimys on järkevä ja kannatettava, paitsi inhimilliseltä kannalta katsoen, myös taloudellisesti ajatellen. Eilen kirjoituksessani vaadin lakia hoitajien minimimäärästä vanhainkodeissa, mutta kyllä sellainen laki tarvittaisiin myös kotihoitoon, jotta asiakas saisi vastinetta rahoilleen, kunnollista ja kiireetöntä hoitoa.
Tilanne tänä päivänä ei anna aihetta ainakaan kehuskeluun. Tilanne on ennemminkin sen kaltainen, että kotihoidon työntekijät käyvät pikaisesti suorittamassa sen juuri ja juuri välttämättömimmän palvelun. Aikaa kunnolliseen asiakkaan kanssa olemiseen ei ole. Päättäjien puheet vanhusten kotona mahdollisimman pitkään hoitamisen siunauksellisuudesta jäävät vaille katetta, koska siihen ei anneta riittäviä resursseja. Tässäkään asiassa ei tapahtune mitään positiivista ennen kuin kunnat pakotetaan lain voimalla palkkaamaan riittävä määrä henkilökuntaa kotihoitoon. Tämä on hölmöä, mutta totta. Kunnat eivät ilman pakkoa ymmärrä mikä on niille itselleen halvin tapa hoitaa vanhukset. Siis pikaisesti myös laki kotihoitajien määrästä suhteessa hoidettaviin.