torstai 11. helmikuuta 2010

Tampere-päivä

Tämä päivä menikin aika lailla Tampereella oleskellessa. Tai eihän se nyt mitään oleilua ollut, vaan ihan asiallisissa merkeissä siellä aikaani vietin. Keväällä valitaan Pirkanmaan Liitolle uusi maakuntajohtaja ja sitä ennen on ehdokkaista löydettävä se oikea. Olen Vasemmistoliiton edustaja porukassa, joka haastattelee ehdokkaat tuohon tärkeään ja kallispalkkaiseen virkaan. Aamupäivä meni noissa merkeissä. Mielenkiintoista hommaahan tuo oli ja tulostakin tuli. Kolmen kärki selkeästi kyllä kahdeksasta haastatellusta erottui. Toinen haastattelukierros noiden kolmen osalta on edessä noin kolmen viikon kuluttua. Maakuntavaltuusto sitten tekee keväällä lopullisen päätöksen maakuntahallituksen esityksen pohjalta.
Välillä olin muutaman tunnin kotona kunnes taas piti lähteä Tampereelle Vasemmistoliiton piiritoimikunnan kokoukseen. Vasurithan tekevät vain hyviä päätöksiä, joten kokouksen positiivista myönteisempi anti oli siten jo ennalta tiedossa. Teimme mm. kannanoton, jossa totesimme työurien pidentämisen mahdollistuvan vain työoloja parantamalla ja että suurin ongelma on työkyvyttömyyseläkkeiden lähes yhtä suuri vuosittainen määrä kuin vanhuuseläkkeiden. Piiritoimikunta on uusiutunut aika rajusti viime vuodesta. Mukana on paljon etenkin nuorta väkeä ja se näkyy myös vallan uudenlaisena kokouskulttuurina. Piiritoimikunnan kokouksissa on paikalla reilusti enemmän väkeä kuin aiempina vuosina ja se väki myös keskustelee paljon enemmän. Se tuntuu ja näyttää hyvältä. Jos intoa riittää vielä jatkossakin, niin tästähän seuraa vain hyvää.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä konkreettista tämä Pirkanmaan Liitto on saanut aikaiseksi?

Toivottavasti ei ole pelkkä hyväveli-järjestö.

Onko tuo maakuntajohtajan homma päätoiminen?

Voisitko valistaa, kun ei ole laisinkaan tuttu liitto?

Anonyymi kirjoitti...

Maakuntaliitot on lakisääteisiä kuntien yhteistyöelimiä.
Täältä löydät lisää tietoa:
www.pirkanmaa.fi
Saako noi liitot mitään aikaan onkin toinen juttu.