sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Takuutaituri

Pääministeri Vanhanen on ehdottanut 650 euron takuueläkettä kuukaudessa.
Se on hyvä ajatus ja se pitää toteuttaa heti. Vanhanen on kuitenkin lupaillut 650 euron takuueläkkeen toteuttamista vasta ensi vaalikauden alussa, eli aikaisintaan 2012. Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakan mukaan nykyiset minimieläkkeet saavuttavat vuonna 2012 indeksimuutosten vuoksi joka tapauksessa vastaavan tason.
Tämän Vanhanen jätti kertomatta.
Mitään oikeata uutta tasokorotusta ei siis pieniin eläkkeisiin ole tulossa.
Ei ole Matti suotta ministeri, kun hän noin suvereenisti hallitsee pelin politiikan keskustan parhaiden perinteiden mukaisine silmänkääntötemppuineen. Taitava mies.
Äänestäkää vaan jatkossakin Matteja, Tanjoja, Sauleja ja Jyrkejä eduskuntaan. Sitten on taas mukava narista, kun ei mikään muutu ja poliitikot puhuvat paskaa.
Vasureitahan ei voi äänestää, eihän?

Ei kommentteja: