perjantai 9. lokakuuta 2009

Koostumus

Vasemmistoliittoa luonnehditaan aina toisinaan ukkokerhoksi ja auringonlaskun puolueeksi. Niin teki myöskin eräs aiemman blogikirjoitukseni kommentoija, joka kehotti katsomaan eduskuntaryhmää ja ihmetteli missä ovat nuoret ja naiset. Jäin tuota asiaa miettimään.
Selvää on, että vastustajamme haluavat pitää yllä tällaista mielikuvaa. Täysin todenmukainen se ei kuitenkaan ole. Eduskuntaryhmän kokoonpano on todellakin melkoisen miesvoittoinen, eikä nuoriakaan siinä montaa ole. Tuollainen tulos on kuitenkin vain ja ainoastaan äänestäjien käsissä, naiset ja nuoret eivät ole saaneet riittävästi ääniä päästäkseen läpi. Vasemmistoliitto on kuitenkin tehnyt voitavansa asettaessaan ehdokkaita tasapuolisesti sukupuolen ja ikäjakauman suhteen.
Puolueen johtoelimissä sukupuolijakauma on tasan, eikä ikäjakaumakaan ole vinoutunut. Puolueen puheenjohtajistoa ei runsaalla mielikuvituksellakaan voi väittää ukkoutuneeksi, ei myöskään puoluehallitusta. Tutkin vielä uteliaisuuttani tarkemmin puoluevaltuuston kokoonpanon. Puoluevaltuustossa on 28 miestä ja 27 naista, joista 7 on alle 30-vuotiaita, alle 40-vuotiaita on 17 ja alle 50-vuotiaita 27. Ei tuollainen jakauma poikkea muista puolueista ainakaan negatiivisesti.
Pitää myös muistaa, että maamme väestöstä jatkuvasti kasvava osa on eläkeikäisiä. Pitäisikö heidät sysätä syrjään kaikesta toiminnasta? Ei liene myöskään missään todistettu, että kaikki viisaus on nuorissa ja naisissa. Vanhempi mieskin saattaa osata ajatella ihan järkevästi ja ajaa myös nuorten etuja.
Jäsenistön ikä- ja sukupuolijakaumasta minulla ei ole tarkkaa tietoa, jonkinlainen näppituntuma kylläkin. Arvelisin jäsenistön olevan suurelta osin keski-ikäistä tai vanhempaa ja toisaalta mukana on kohtuullisen suuri joukko nuorta väkeä. Sen sijaan 30-40-vuotiaita on harmittavan vähän, etenkin miehiä. Jäsenistön ikärakenne on hyvää vauhtia nuorentumassa ja se takaa puolueen tulevaisuuden. Vasemmistonuorten jäsenmäärä kasvaa koko ajan huimaa vauhtia ja varmasti osa heistä siirtyy puolueenkin jäseniksi. Auringonlaskusta ei tietoakaan, pikemminkin aamunsarastuksesta.
Tilanne vaihtelee paikkakunnittain melkoisesti. Meillä täällä Valkeakoskella jäseniä on ensinnäkin naurettavan vähän ja nekin vähät ovat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta keski-ikäisiä tai vanhempia. Koskin tilanne on sikäli outo, että kun vaaleissa saamme suunnilleen 1500 ääntä, niin voisi ajatella jäseniä olevan tuosta määrästä noin 10 prosenttia, eli 150. Aktiivitoimijoita on kuitenkin vain muutama kymmenen. Se ei voi olla näkymättä toiminnassa ja tuloksissa. Tulkaa nyt ihmeessä arvoisat kannattajamme mukaan joukkoomme, liittykää jäseniksi järjestämään mieleistänne toimintaa. Ei nämä hommat itsestään hoidu, tarvitaan tekijöitä. Pienilläkin asioilla voi vaikuttaa. Tulkaa mukaan.

Ei kommentteja: