Suurella osalla suomalaisista lienee kreikkalaisista ja elinolosuhteista Kreikassa heikko ja vääristynyt käsitys. Se ei oikeastaan ole mikään ihme kun tarkastellaan suomalaisen median välittämää kuvaa maasta. Myyvien lööppien toivossa uutisoinnin arvoiseksi on enimmäkseen nähty tarinat kreikkalaisten hulppeista työeduista, byrokratiasta, veronkierrosta, korruptiosta, uima-altaista ja lokoisasta elämästä meidän rahoillamme.
Vaikka esimerkkejä noista löytyykin, niin totuus ei ole läheskään noin yksinkertainen. Niin Kreikassa, kuin täälläkin, eliitillä on tietenkin mahdollisuus makeaan elämään, mutta suurella osaa kansasta niin ei ole, ja sen suomalainen media jättää kertomatta. Turha siis ihmetellä tavallisen kadunmiehen negatiivista suhtautumista kreikkalaisiin ”hulinoitsijoihin”.
Tässä muutamia faktatietoja:
Julkiselta sektorilta sanotaan irti 150 000 työntekijää. Työttömyysaste on jo nyt parikymmentä prosenttia ja nuorista joka toinen on työtön. Työttömyyspäivärahoja leikataan reilut parikymmentä prosenttia. Kun on työtön, on myös ulkona terveydenhoidosta. Minimipalkkoja leikataan reilut parikymmentä prosenttia. Minimipalkka uusilla työntekijöillä on leikkauksen jälkeen vajaat 600 euroa ja siitäkin alle 25-vuotiailla leikataan vielä ylimääräiset 10 prosenttia pois. Elinkustannukset Ateenassa ovat kuitenkin Helsingin luokkaa, joten köyhyys ja todellinen nälkä kolkuttelee monen kreikkalaisen ovella. Palkkojen korottaminen on kielletty ja palkkoja on leikattu, samoin kuin eläkkeitä. Veroja on kiristetty ja toisinaan palkat ovat jääneet kokonaan maksamatta.
Erityisen ikävä ilmiö on se, että köyhimmät ovat epätoivossaan alkaneet jättää lapsiaan lastenkoteihin ja sairaaloihin. Lasten terveys myös vaarantuu, koska vanhemmat jättävät lapsensa rokottamatta, kun ei siihen ole varaa.
Noiden faktojen valossa ei ole mikään ihme, että kreikkalaisia saattaa hivenen kyrsiä maansa päättäjien sopimat ”pelastuspaketit” ja koko EU. Heillä on täysi syy olla kaduilla protestoimassa ja mielenkiinnolla odotankin miten kreikkalaiset äänestävät kevään parlamenttivaaleissa. Veikkaanpa rökäletappiota nykyisille vallanpitäjille.
lauantai 25. helmikuuta 2012
Aiheellisia protesteja
Lähettänyt HooAsikainen klo 12:35 2 kommenttia
lauantai 28. tammikuuta 2012
Pienempi paha
Paavo Väyrystä on pilkattu, vähätelty ja yritetty demonisoida jo monen vuosikymmenen ajan ja tuo negatiivisen mielikuvan luonti onkin aika moneen suomalaiseen uponnut. Minuun ei. Paavoa on pilkattu enimmäkseen aivan turhaan. Olen aina pitänyt Paavo Väyrystä viisaana miehenä, joka nytkin oli ylivoimaisesti kokenein ja pätevin käydyn ensimmäisen kierroksen presidenttiehdokkaista. Siksi harmittaa kun nyt on vastakkain kaksi lähes yhtä surkeaa ehdokasta, kaksi umpiporvaria, kaksi vähintäänkin salaa natottajaa ja kaksi eu-kritiikitöntä Brysselin myötäilijää. Väyrynen olisi ollut edes jonkinlainen vaihtoehto Niinistön ja viherporvari Haaviston linjalle. Tämä kepu-Paavon kehu ei tee minusta keskustalaista, mutta realisti kannattaa olla ja pään käyttö ei ole kiellettyä. Olen ja pysyn vankasti vasemmalla, siis siellä missä sydänkin.
Väyrynen on joskus todennut yön yli nukuttuaan tulleensa toisiin aatoksiin. Niin minäkin, vaikka siihen vaadittiinkin enemmän kuin yksi yö. Vakavasti ja ihan järjissäni ollen ajattelin jättää äänestämättä toisella kierroksella, koska kelvollista ehdokasta ei kerta kaikkiaan ole. Pitkin hampain, raskain sydämin, sydän verta vuotaen ja parempien vaihtoehtojen puuttuessa olen päättänyt mennä sittenkin äänestämään Pekka Haavistoa. Haavisto ei ole hyvä, mutta vähemmän huono kuin Niinistö. Valitsen siis pienemmän pahan taktiikan. Kyrsiihän se, mutta ei siihen kuole.
Lähettänyt HooAsikainen klo 15:24 1 kommenttia
tiistai 24. tammikuuta 2012
Vielä vähän vaalista
Vielä muutama sana pressanvaalien ekan kierroksen tuloksesta. Täällä Valkeakoskella Niinistön kannatus oli tasan 40 prosenttia, eli 4705 henkilöä äänesti Saulia. Tuosta määrästä valtaosa on ihan tavallisia pieni- ja keskituloisia ihmisiä ja aika lailla ihmetyttääkin miksi he Salelle äänensä antoivat. Niinistö, kuten Kokoomus yleensäkään, ei ole vaalipuheista huolimatta kiinnostunut tavallisen duunarin asioista. Kokoomus ajaa selkeästi hyväosaisia suosivaa politiikkaa.
Kai on ainakin osaltaan niin, että isolla rahalla mainostoimistoilta ostetut imagokampanjat ja valtaisa medianäkyvyys vaikuttavat ilmeisen tehokkaasti tänä päivänä, jolloin ihmiset tekevät äänestyspäätöksensä varsin pinnallisin perustein. Ja usein omien etujensa vastaisesti.
Pieni- ja keskituloisten olisi syytä kiinnostua omista eduistaan hivenen enemmän. Melko vähällä vaivalla olisi havaittavissa kenen etuja Kokoomus oikeasti ajaa.
Lähettänyt HooAsikainen klo 07:25 3 kommenttia
maanantai 23. tammikuuta 2012
Eka kierros takana
Pressanvaalin ensimmäinen kierros on nyt käyty. Tulos ei ainakaan minulle ollut järin yllättävä, vaikkakaan ei toivottava. Haaviston sijaan olisin halunnut toiselle kierrokselle Niinistöä vastaan Väyrysen. Tulee olemaan vaikea päättää mitä teen toisella kierroksella koska en näe suurtakaan eroa Pekan ja Salen välillä. Plussana Haavistolle on humaanimpi ajatusmaailma, mutta muutoin molemmat ovat oikeistolaisia, eu-kritiikittömiä ja enemmän tai vähemmän natosalarakkaita. Joudunko siis jäämään kotiin ensimmäistä kertaa elämässäni?
Arhinmäen tulokseen voin olla tyytyväinen. Pressanvaali on pitkälti henkilövaali ja ihmisillä on taipumus äänestää omia ajatuksiaan parhaiten vastaavan sijasta sellaista ehdokasta joka todennäköisemmin pääsee toiselle kierrokselle. Tuosta vaalin erityisestä luonteesta huolimatta Arhinmäki teki hyvän työn.
Demareilla sen sijaan on vakava peiliin katsomisen paikka tuollaisen tuloksen jälkeen. Aika mielenkiintoista on, että Tampereella ja monella muullakin paikkakunnalla Arhinmäki oli Lipposta suositumpi.
Lähettänyt HooAsikainen klo 16:33 1 kommenttia
lauantai 7. tammikuuta 2012
Kuka päättää?
Vaikka suurin osa maailmaa elääkin suhteellisen demokraattisissa oloissa, niin onko demokratia silti todellista, vai päättääkö kansan sijaan asioista oikeasti joku muu? Pitäisikö demokratia kirjoittaa lainausmerkein? Näyttää siltä, että se joku muu on todellinen päättäjä ja kansa ja poliitikot vain elävät demokratian harhassa.
Tutkijat ovat selvittäneet maailmanlaajuista talousverkostoa ja sen tulokset ovat hätkähdyttäviä.
Pieni 147 superyrityksen ydinryhmä hallitsee 40 prosenttia globaalista taloudesta. Kun tuota joukkoa laajennetaan 1300 yritykseen, niin päästään jo 60 prosenttiin maailman reaalitaloudesta.
Ei ole vaikea kuvitella millainen vaikutusvalta tuollaisilla omistuksilla on poliittisiin päätöksiin. Nuo globaalit toimijat tuskin ajattelevat minkään maan kansan ja kansantalouden etua, vaan ainoastaan omien yritystensä omistajien etua. Siitä on demokratia kaukana.
Lähettänyt HooAsikainen klo 09:32 0 kommenttia
perjantai 6. tammikuuta 2012
Äänet Paavolle
Kyllä aika lailla ihmetyttää miksi tutkimuksen mukaan Pekka Haavisto saa kannatusta vasemmalta. En pysty parhaalla tahdollakaan löytämään Haavistosta vasemmistolaisuutta, joten miksi ihmeessä siis antaisin hänelle ääneni kun tarjolla on aito vasemmistolainen vaihtoehto, Arhinmäki.
Haavisto, kuten muutkin vihreät, on talous- ja veroasioissa aika lailla Kokoomuksen linjoilla. Epäselväksi on myös jäänyt Haaviston suhtautuminen Natoon ja epäilen, että hän vaalipuheista huolimatta kuitenkin olisi hivenen salaa rakastunut tuohon sotilasliittoon. Haavistolta puuttuu myös kriittinen suhtautuminen euroon ja hiipivään kehitykseen kohti liittovaltiota. Kovin usein en ole kuullut hänen olevan huolissaan työttömyydestä ja kasvavasta köyhyydestä, saati vaatinut jotain konkreettisia toimia noiden ongelmien poistamiseksi. Vaikka nuo kaikki asiat eivät presidentin toimivaltaan kuulukaan, niin kuvastavat ne kuitenkin ehdokkaan arvomaailmaa, joka siis on ristiriidassa vasemmiston arvomaailman kanssa. Väittäisin, että Väyrysestä olisi presidenttinä vasemmalle paljon enemmän iloa kuin Haavistosta.
Ehkä jotkut vasemmistolaiset ajattelevat niin, että Haavistolla olisi parhaat mahdollisuudet päästä toiselle kierrokselle ja siksi kannattavat häntä. Voi olla, voi olla että ei. Tuollaista taktikointia en ymmärrä. Se on vähän niin kuin omiin nurkkiin kusemista. Ei ole järkeä tukea porvaria silloin kun tarjolla on hyvä vasemmistolainen ehdokas. Toisella kierroksella tilanne on toinen. Sitä mietitään sitten kun finalistit ovat selvillä. Sitä ennen jokaisen vähänkään vasemmistolaisesti ajattelevan kannattaa antaa äänensä Arhinmäelle.
Lähettänyt HooAsikainen klo 08:50 2 kommenttia
tiistai 20. joulukuuta 2011
Tavasesta irti
Eilinen kaupunginvaltuusto käsitteli Tavase-tekopohjavesihanketta jatkaen samalla linjalla kuin hallitus jo viikkoa aiemmin. Valtuusto päätti selkein numeroin, 32-11, irtautua Tavase-hankkeesta hallituksen esityksen mukaisesti. Ennen tuota päätöstä äänestettiin demareiden esityksestä jättää asia pöydälle. Demareiden esitys kaatui numeroin 33-10.
Vasurivaltuutetuilla on aina ollut vapaat kädet äänestää omantuntonsa mukaisesti ja onneksi nyt kaikilla muillakin ryhmillä oli samat vapaudet; edes demarit eivät tehneet ryhmäpäätöstä.
Puhetta asiasta piisasi, kuten odottaa saattoikin. Keskustelu oli hetkittäin melko värikästä ja Tavasen puolustajien taholta pelotteluun ja kauhukuvien maalailuun vivahtavaa. Aika selkeästi oli nähtävissä demareiden suuri harmistus tappiosta, joka sitten ilmeni esimerkiksi siinä, että valtuuston kokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen kokouksessa demarit esittivät, että Tavase-päätöstä ei panna toimeen. Hallitus kuitenkin päätti numeroin 6-3 olla alistumatta demareiden kiukutteluun ja panna toimeen valtuuston päätöksen.
Ei liene vaikea veikata, että keskustelu Tavasesta edelleen jatkuu valtuuston viisaasta päätöksestä huolimatta.
Lähettänyt HooAsikainen klo 07:45 1 kommenttia
tiistai 13. joulukuuta 2011
Hyvä tulos
Eilen kaupunginhallitus käsitteli Tavase-hanketta. Kaupunginjohtajan pohjaehdotus oli, että tekopohjavesihanketta jatketaan yleissuunnitelman mukaisesti ja että kaupunki merkitsee Tavasen osakkeita reilun 600 000 euron edestä. Kokoomuksen Tyvi teki hyvin perustellun vastaehdotuksen, jossa esitettiin, että Valkeakoski irtautuu Tavase-hankkeesta vuoden 2012 aikana. Pauli Kiuru ja minä kannatimme tuota ehdotusta ja äänestyksessä Tyvin ehdotus voitti äänin 6-3. Pohjaehdotuksen puolesta äänestivät ainoastaan kolme demaria.
Ensi maanantaina valtuusto saa käsiteltäväkseen saman asian ja veikkaanpa, että sielläkään Tavase-hanke ei saa valtuuston enemmistöä taakseen.
Tämä oli hyvä päätös.
Toinen eilisessä kokouksessa ilmi tullut mukava asia on se, että Valkeakosken väkiluku on nyt 21001, eli kasvu jatkuu ja 21 000 raja on ylitetty.Lähettänyt HooAsikainen klo 07:50 0 kommenttia
lauantai 10. joulukuuta 2011
Puolitotuus
”Se mikä ei tapa, vahvistaa” on vanha sanonta ja pitänee osin paikkansa. Tuo viisaus on kuitenkin vain puoliviisaus, koska se ei kerro koko totuutta. Onhan selvää, että kuolon ja vahvistumisen väliin kuuluu kärsimys ja siitä kärsimyksestä en pidä. Tämä nyt vain juolahti mieleen tässä kun katala flunssa on piinannut rakasta kehoani jo toista viikkoa, eikä se todellakaan ole kivaa. Kuolemaksi se ei ole, mutta toivottavasti se sitten todellakin vahvistaa. Epäilen kyllä sitäkin. Fak.
Lähettänyt HooAsikainen klo 17:30 0 kommenttia
perjantai 9. joulukuuta 2011
Uutta puuhaa
Vuosi menee nopsaan, ainakin jälkikäteen ajatellen. Eikähän vuosi ole kuin 365 ja neljäsosa päivää.
Ei siis juuri mitään, paitsi silloin kun odottaa bussia, jolloin minuuttikin on pitkä aika.
Lokakuun lopussa loppui työni kirjaston väliaikaisena talkkarina ja sen jälkeen olin taas työttömänä aktiivisena työnhakijana. Nyt olen taas töissä ollut jo viikon, joten työttömyyteni jäi tällä kertaa melko lyhyeksi.
Tuo reilun kuukauden työttömyysajanjakso ei tuntunut ollenkaan pahalta, koska kaipasin jo oikeasti lomaa, koska lomaa ei käytännössä minulla ollut koko vuoden kestäneen määräaikaisen työsuhteeni aikana. Se mitä vapaata töistä vietin, meni keväällä eduskuntavaalien tiimellyksessä, jolloin ei taatusti kerinnyt lepäämään. Nyt tuo reilu kuukausi tuli tarpeeseen ja kaiketi nyt olen virtaa täynnä ja valmiina uusiin haasteisiin, kaiketi.
Nyt olen ollut töissä viikon verran Tampereella Hämeen Pioneerien toiminnanohjaajana.
Teen siis järjestötyötä vassarijärjestöperheessä, jota työtä olen ikäni tehnyt tähän asti ilman palkkaa. Tosin kyllä se on aivan eri asia tehdä pinskuhommia, joista en edes ihan hirveästi tiedä, kuin jo entuudestaan tuttua puuhastelua aikuisten kanssa. Tiedä sitten kumpi on helpompaa.
Aika lailla on opittavaa edessä, lievästi sanottuna. Toivottavasti verenpainelääkkeiden vahvuus piisaa. Luotan kuitenkin porukkaan, jolta saan apua tarvittaessa. Luotan myös siihen, että olen vielä keski-ikäisenäkin kykenevä oppimaan uusia asioita. Miksi en olisi? Näillä jatketaan.
Lähettänyt HooAsikainen klo 22:28 0 kommenttia
maanantai 14. marraskuuta 2011
Budjetista päätetty
Melko joutuisasti sujui tällä kertaa kaupunginvaltuuston talousarviokokous, vajaa viisi tuntia. Olihan sitä toki siinäkin istumista kylliksi, mutta joskus olemme istuneet paljon kauemminkin. Jostain syystä valtuutetut eivät nyt tuntuneet olleen erityisen puheliaalla tuulella.
Talousarvio on suurimmalta osaltaan hyvä. Siinä lisätään panostuksia oikeisiin kohteisiin, kuten sosiaali- ja terveystoimeen, koulutoimeen ja päivähoitoon. Lisää tulee mm. kaksi kodinhoitajaa lapsiperheitä varten.
Talousarvio päätyy reilut kaksi miljoonaa miinukselle. Se ei tietenkään ole hyvä, mutta ei mikään katastrofikaan, koska takana on monta positiivista vuotta. Tavaksi se ei kuitenkaan saa tulla. Olisimme voineet olla valmiita pieneen veronkorotukseen, mutta emme Reijo Heinosen esittämään 20 prosenttiin.
Vasemmistoliitto oli siis melko tyytyväinen esitykseen ja niinpä teimmekin vain muutaman muutosesityksen. Esitimme poistettavaksi konsernihallinnon palveluiden ostosta 75 00 euroa. Vaikka sitä ei esityksessä lukenutkaan tuo summa lisättiin aiemmin hallituksen kokouksessa markkinointiin, josta puolestaan on tarkoitus maksaa Hakan kanssa tehtävä ns. markkinointisopimus. Mielestämme kyseessä oli puhdas tuki Hakalle piilotettuna markkinointisopimuksen kaapuun. Hävisimme äänestyksen numeroin 35-8.
Esitimme sosiaali- ja perhepalveluihin palkattavaksi kehitysvammaisten asumisen ohjaajan, jota ehdottomasti tarvittaisiin vammaisten joutuessa ensi vuonna muuttamaan pois Palmurinteestä. Hävisimme äänestyksen numeroin 35-8.
Esitimme palkattavaksi 4 kodinhoitajaa hoitamaan kasvavaa vanhusväestöä. Esityksemme hävisi äänestyksen numeroin 34-9.
Esitimme tekstimuutosta, jossa tutkittaisiin mahdollisuus tuottaa työterveyspalvelut omana työnä. Hävisimme äänestyksen numeroin 37-6.
Esitimme tekstimuutosta kohtaan yhdyskuntatekniikka sen mukaisesti mitä lautakunta oli yksimielisesti esittänyt. Hävisimme äänestyksen numeroin 31-11 yhden äänestäessä tyhjää.
Ja vielä lopuksi esitimme, että Valkeakosken asunnot Oy nopeuttaisi velkojen maksua kaupungille 20 000 euroa vuodessa 200 000 euron sijasta. Hävisimme äänestyksen numeroin 38-5.
Muista ryhmistä Kristillisdemokraatit esittivät Valkeakoski-lisän käyttöönottoa ja sitä varten 300 000 euron määrärahalisäystä. Tuo esitys kaatui numeroin 40-2 yhden äänestäessä tyhjää. Vasemmistoliiton valtuutetut eivät kannattaneet Kristillisdemokraattien esitystä.
Kokoomuksen esitys maininnasta kaupunkistrategian tuloskortissa, että jono vanhainkotiin tai tehostetun palvelun yksikköön saa olla enintään neljä kuukautta hyväksyttiin yksimielisesti. Demareiden Pullan ehdotus, että vaikeavammaisten kuljetuspalvelu koskisi myös Tamperetta voitti äänestyksen numeroin 2-41. Vasemmistoliiton valtuutetut olivat Pullan esityksen kannalla.
Noilla päätöksillä mennään ensi vuosi.
Lähettänyt HooAsikainen klo 18:16 0 kommenttia
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Verovääristymä
Lehdissä julkaistuista verotiedoista oli taas varsin selvästi nähtävissä miten kepeällä verotuksella suurituloiset Suomessa pääsevät. Pirkanmaalla sadasta suurituloisimmasta kahdella kolmasosalla veroprosentti oli alle 30 pienimmän prosentin ollessa 26,6. Tulot olivat pienimmilläänkin vajaat puoli miljoonaa ja suurimmillaan lähes kahdeksan miljoonaa. Yli miljoonan ansioihin ylsi 31 henkilöä.
Suurituloisten kepeä verotus selittyy sillä, että heidän tulonsa muodostuvat suurelta osin aliverotetuista pääomatuloista. Ne joiden tuloista merkittävä osa muodostui ansiotuloista maksoivatkin sitten jo kohtuullisemmin veroa, mutta ei heidänkään osalta voida puhua ainakaan mistään himoverottamisesta. Vertailun vuoksi, eräs koskilainen paperimies tienasi vajaat 38 000 euroa ja siitä summasta hän maksoi veroa reilut 29 %, eli veroprosentti oli samaa suuruusluokkaa kuin noilla miljoonatuloisilla.
Suomessa verorasitus on vääristynyt. Pieni- ja keskituloiset kantavat suhteellisesti raskaimman taakan. Tuohon vääristymään on tulossa pieni korjaus pääomatulojen verotuksen jonkin verran kiristyessä ensi vuonna. Korjaus on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Oikeudenmukaisinta olisi verottaa pääoma- ja palkkatuloja samoilla periaatteilla. Vapaamatkustajien hyysäämiseen meillä ei ole varaa.
Lähettänyt HooAsikainen klo 09:02 0 kommenttia
maanantai 31. lokakuuta 2011
Kallis Tavase
Nyt sitten viimeinkin tuli jonkinlainen päivitetty arvio Tavasen, Tampereen-Valkeakosken seudun tekopohjavesihankkeen, kustannuksista. Tavasen antama virallinen arvio on 57,2 miljoonaa euroa, josta Valkeakosken osuus olisi 8,9 miljoonaa. En tiedä onko tuohon arvioon laskettu mukaan kaikki kustannukset, vai onko se perinteiseen tapaan kaunisteltu versio, jolla saadaan päättäjät helpommin myötämielisiksi asialle ja myöhemmin sitten esitellään suuriakin lisälaskuja. Onko mukana esimerkiksi korkomenot, esikäsittelylaitoksen kustannukset, jälkikäsittelylaitoksen kustannukset, siirtoputkien kustannukset ja mahdolliset korvaukset maanomistajille? Jos ei, niin summa nousee tuosta ilmoitetusta huomattavasti.
Tuollaisen nyt ilmoitetun summan satsaamisella saisimme huomattavasti korkeammat vesimaksut ilman että veden laatu parantuisi mitenkään. Mitään takeita ei ole Tavase-hankkeen tuomasta paremmasta vedestä osoitettu.
Valkeakoski peruskorjaisi nykyisen vesilaitoksen uusinta tekniikkaa käyttäväksi laitokseksi huomattavasti halvemmalla, jolloin myös vedenkuluttajien maksut jäisivät lähes nykyiselle tasolle, ja mikä tärkeintä, tietäisimme takuuvarmasti, että saamme hyvää vettä tunnetulla ja tutkitulla tekniikalla. Unohdetaan Tavase-hanke. Meillä ei ole varaa leikkiä sen tuomien hinta- ja vedenlaaturiskien kanssa.
Lähettänyt HooAsikainen klo 14:56 0 kommenttia
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Vuosi työtä takana
Einsteinin mukaan aika on suhteellinen käsite. Näin normaalilla kaupunkilaisjärjellä asiaa tuumaillen hän on oikeassa. Kyllä vuosi kuluu vauhdilla, ainakin näin jälkeenpäin ajatellen. Vuosi sitten olin innoissani kun oli tiedossa töitä vuodeksi ja nyt sitten se on ohi, vaikka vasta aloitin.
Tuo työrupeama kirjaston talonmies-vahtimestarina oli todella mukava. Homma oli vaihtelevaa, monipuolista, melko itsenäistä ja työkaverit mukavia. Paljon uusia asioita tuli opittua. Sain kokemusta tuollaisestakin työstä ja toivottavasti siitä on myös vastaisuudessa jotain hyötyä. Suuri kiitos tästä mahdollisuudesta hyvään vuoteen erityisesti Timolle ja muillekin asiaan vaikuttaneille.
Nyt suunnistetaan kohti uusia haasteita todennäköisesti ensi vuoden alusta, toivottavasti. Siitä kerron myöhemmin lisää sitten kun se on ajankohtaista ja varmaa. Sitä ennen tässä lienee luppoaikaa keskittyä akkujen lataamiseen ja esimerkiksi politikointiin.
En viitsi edes vitsinä kirjoittaa, että kun kohta menen työkkäriin ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi, niin sieltä heti tarjotaan työpaikkaa. Sellaisia ei ole, ainakaan meikäläiselle kouluja käymättömälle yli viisikymppiselle ay-aktiiville ja vasuripoliitikolle. Nuo ”meriitit” eivät toimi kovin hyvinä suosituksina useimmille työnantajille. Tulisi jo se työvoimapula, josta jotkut ovat niin kovin huolissaan.
Lähettänyt HooAsikainen klo 10:05 0 kommenttia
tiistai 25. lokakuuta 2011
Putjettikokous
Kaupunginhallitus vietti kaksi päivää Petäyksessä pohtien kaupungin ensi vuoden talousarviota. Syntyihän se, ja vieläpä olosuhteisiin nähden ihan kohtuullinen. Pienellä viilauksella siitä saa kyllä sellaisen, jonka kanssa voi elää suuremmitta murheitta. Sitä viilausta on sitten valtuuston mahdollisuus marraskuussa tehdä.
Miinukselle mennään ensi vuonna, mutta haluja ei ollut veroprosentin nostoonkaan. Itselleni olisi veroprosentin nosto kyllä käynyt, mutta tämäkin ratkaisu sopi, koska ei ole mikään katastrofi tehdä miinusmerkkinenkään tulos monen positiivisen vuoden jälkeen. Kunnallisveroa tullaan todennäköisesti korottamaan vuonna 2013.
Aika monta henkilöä palkataan lisää; mm. kaksi henkilöä lapsiperheiden kotihoitoon, pari lääkäriä, välinehuoltaja ja koulun sosiaalityöntekijä. Noihin ja muutamiin muihin henkilöstölisäyksiin olen tyytyväinen. Oikeaan suuntaan edettiin. Olisin kaivannut lisää henkilöstöä kotihoitoon vanhuksia hoitamaan ja esitinkin neljän hoitajan palkkaamista, mutta esitystäni ei kukaan kannattanut. Ei näyttänyt paljoa painavan hoitajien vetoomus nimilistoineen. Sympatiaa kylläkin löytyi, mutta sillä ei tehdä töitä. Esitin myös vammaisten asumisen ohjaajan palkkaamista, mutta sekin esitys raukesi kannattamattomana. Lisäksi esitin erityisluokanopettajan viran perustamista, mutta sitäkään esitystä ei kukaan kannattanut. Noihin palataan vielä valtuuston kokouksessa marraskuussa.
Lähettänyt HooAsikainen klo 15:13 0 kommenttia
tiistai 11. lokakuuta 2011
Pois pillit ja pallot
Ei ole mikään ihme, että kansalaiset Suomessa ja muuallakin Euroopassa suhtautuvat varsin kriittisesti Euroopan Unionin aikaansaannoksiin, sen tekoset kun ovat useimmiten melko tragikoomisia. Muiden ei tarvitse yrittää tehdä EU:a naurettavaksi, EU tekee sen itse.
Lehtiuutisten mukaan uusi leluturvallisuusasetus kieltää alle 8-vuotiaita lapsia puhaltamasta ilmapalloja ilman aikuisen valvontaa. Alle 14-vuotiailta on kielletty suositut puhallettaessa ääntä pitävät ja pitkiksi oikenevat vappupillit. Ikärajat on mainittava ilmapallo- ja vappupillipaketeissa. Kieltoja perustellaan tukehtumisvaaralla, sillä voihan olla, että lapset sattuvat imaisemaan pallon tai pillin keuhkoihinsa niitä puhallellessaan.
Ongelman hoitoa ei kuitenkaan pitäisi jättää tuolla tavalla puolitiehen, vaan EU:n pitäisi velvoittaa jäsenmaat pestaamaan pallo- ja pillipoliiseja valvomaan asetuksen noudattamista ja raportoimaan toimistaan puolivuosittain Brysseliin ylipillipallotarkastajalle. EU-byrokraatit eivät varmastikaan ole huomioineet sitäkään seikkaa, että esim. rusinoita ei missään tapauksessa tulisi antaa lasten käsiin; nekin kun saattavat joutua viattomien pilttien keuhkoihin. Sama vaara piilee Lego-palikoissa, pyyhekumeissa, riisimuroissa ja kaikissa muissakin 10 litran ämpäriä pienemmissä esineissä. Näitä piileviä vaaratekijöitä on ehdottomasti ja pikaisesti alettava selvittämään. Pitäähän EU:n virkamiesarmeijan jotain tehdä palkkansa eteen.
Lähettänyt HooAsikainen klo 16:42 1 kommenttia
Tasaveroja
On kaksi vaihtoehtoa. Joko ministerimme eivät ymmärrä mikä on tasavero ja mikä ei, tai sitten he tarkoituksella antavat harhaanjohtavia lausuntoja. Ministeri Urpilainen väittää kirkkain silmin, että makeis-, tupakka-, alkoholi- ja polttoaineverot eivät ole tasaveroja, vaan haitta- ja ympäristöveroja. Samaa väitettä on ministeri Arhinmäki toistellut. Noilla väitteillä on varsin vähän yhteneväisyyksiä totuuden kanssa. Nuo verot ovat tasaveroja, niissä ei ole progressiota. Niitä maksaa jokainen saman prosentin mukaisesti tuloista riippumatta. Toki ne samalla toimivat terveellisempiä elintapoja edistävästi ja saattavat vähentää terveyshaittoja.
Makeis-, tupakka- ja alkoholiverojen korotusta en pidäkään huonona asiana, koska niiden käyttö ei ole kenellekään välttämätöntä. Niiden käyttöä voi vähentää tai lopettaa kokonaan, ja siten myös verotkin välttää. Sen sijaan polttoaineveron korotus tuntuu meidän kaikkien kukkarossa, tahdoimme tai emme. Vain aniharva asuu niin lähellä työpaikkaa ja palveluita etteikö jollain tapaa joutuisi kulkemaan, joko omalla ajoneuvolla tai julkisilla kulkuvälineillä. Suuntaus on pikemminkin päinvastoin. Liikkuminen, hienosti sanottuna pendelöinti, lisääntyy koko ajan. Polttoaineveron korotus tekee tuon välttämättömän liikkumisen entistä kalliimmaksi, tuloista riippumatta. Samoin kaikki tavarat ja palvelut tulevat jonkin verran kallistumaan kasvavien kuljetuskustannusten vuoksi.
Tuollainen uusien nimitysten antaminen asioille, tässä tapauksessa veroille, on kansalaisten älyä aliarvioivaa. Se tuntuu jotenkin epätoivoiselta yritykseltä saada musta muuttumaan valkoiseksi sanojen voimalla. Sellaista on oppinut kuulemaan lähinnä porvareiden suusta ja siksi tuntuu pahalta, että myös vasemmistoministerit ovat omaksuneet saman halpahintaisen käytännön.
Lähettänyt HooAsikainen klo 07:15 0 kommenttia
keskiviikko 5. lokakuuta 2011
Järkeä vai ei?
En ole talousoppinut, ja ehkä siksi minun onkin vaikea muodostaa oikeaa käsitystä euromaiden kesken Kreikka-vakuuksista saavutetusta sopimuksesta. Jotenkin kuitenkin tuntuu normaalilla kaupunkilaisjärjellä ajatellen, että suuret maat veivät taas Suomea kuin pässiä narussa. Suomi saa toki haluamansa vakuudet, mutta hinta taitaa muodostua sellaiseksi, että takuiden ottamista kannattaa harkita tarkoin. Jotain saavutetusta sopimuksesta kertonee sekin, että muut maat eivät ole takuita ottamassa. Ovatko nuo muut maat viisaampia, vai päinvastoin? Takuiden ehtona on, että Suomi maksaa osuutensa pysyvään vakausmekanismiin heti kerralla vuonna 2013 muiden maksaessa osuutensa erissä viiden vuoden aikana. Maksettava summa toki on sama maksoi sen kerralla tai erissä, mutta kyseessä on kuitenkin melkoisen suuri summa, 1400 miljoonaa. Se raha tarvittaisiin kipeästi täällä leikkaavassa, supistavassa ja säästävässä Suomessakin. Ehtoihin kuuluu myös se, että korkotuottoja kriisirahastosta Suomi saisi muita maita vähemmän. Ja jotta ei näyttäisi liian hyvältä, niin Kreikan mennessä vararikkoon Suomi saisi vakuutensa myöhäisimmillään 30 vuoden kuluttua. Vertailun vuoksi; asuntovelallinen joutuessaan maksukyvyttömäksi pankki ottaa vakuutensa heti haltuun. Jotenkin tuntuu siltä, että tämä takaussopimus ei vastaa asetettuja tavoitteita. Onko tässä järkeä vai ei?
Lähettänyt HooAsikainen klo 09:43 1 kommenttia
tiistai 4. lokakuuta 2011
Vaietut protestit
Media Suomessa on ollut aika hiljaa New Yorkin Wall Streetiltä alkaneesta protestiliikkeestä, joka nyt on levinnyt jo moniin muihinkin kaupunkeihin Yhdysvalloissa. Protestoijat vastustavat pankkien valtaa ja ahneutta, jonka maksajiksi tavalliset kansalaiset ovat joutuneet. Tyytymättömyys on aitoa, spontaania ja sille löytyy vahvat perusteet. Päättäjien ei tule tanssia markkinavoimien pillin mukaan, vaan kansalaisten etujen tulee mennä kasinopelureiden etujen edelle. Protestiliikkeellä ei ole varsinaisia johtajia ja esikuvana pidetään monissa arabimaissa tapahtuneita kansannousuja. Samanlaiseen liikehdintään olisi aihetta rapakon tälläkin puolella. Porvarilliselle valtalehdistölle tällainen liikehdintä ei tietenkään ole mieluista ja siksi kai siitä on lähes kokonaan vaiettu.
Lähettänyt HooAsikainen klo 11:04 0 kommenttia
torstai 29. syyskuuta 2011
Joskus hyvääkin
Kerrankin EU:n suunnalta tulee jotain positiivista. Koska hyvät uutiset Brysselistä ovat varsin harvinaista herkkua, niin tuntuu se erityisen sykähdyttävältä silloin kun sellaisen kuulee. EU-komissio esittää rahoitusmarkkinoiden varainsiirtoveron ottamista käyttöön. Toivottavasti esitys myös toteutuu. Vuoden 2008 jälkeen EU-maat ovat antaneet apua tai myöntäneet takauksia finanssipiireille noin 4600 euron verran. Nyt esitetyn veron olisi tarkoitus toteutuessaan tuottaa 30-50 miljardia vuosittain vuoden 2014 jälkeen, jolloin sen olisi tarkoitus astua voimaan. On vähintäänkin kohtuullista, että edes tuolla summalla finanssipiirit joutuisivat maksamaan keinottelulla saamastaan hyödystä. Tuo vero saattaa myös hivenen hillitä vastuutonta riskien ottoa ja pörssipeliä, jonka seurauksista koko maailma saa kärsiä. Varainsiirtovero pitäisi tietenkin saada koskemaan koko maailmaa, mutta jostain on kuitenkin alettava ja EU voi hyvin toimia edelläkävijänä.
Lähettänyt HooAsikainen klo 15:12 0 kommenttia
