tiistai 4. elokuuta 2009

Jyke kävi

Herra valtiovarainministeri Katainen piipahti Valkeakoskella jakamassa viisauttaan. En ollut paikalla, joten joudun nojautumaan lehtitietoihin. Mitään varsinaisesti uutta sanottavaa hänellä ei ollut, vaan lähinnä sitä samaa liturgiaa, mitä nyt Kokoomuslaiselta ministeriltä voi odottaakin. Kataisen mukaan kuntien on pärjättävä omillaan, valtiolta ei apua heru. Taitavasti porvarihallitus väittää auttavansa kuntia sadoilla miljoonilla. Tosiasiassa nuo rahat tulevat kuntalaisilta, kun valtio pakottaa kunnat nostamaan kiinteistöveroa. On varmaan mukava siirtää palvelujen leikkaukset ja maksujen ja verojen korotukset kunnille. Näin pysyy hallituksen maine puhtaampana.
Herra ministerin mielestä julkisen sektorin olisi toimittava tehokkaammin ja palvelurakenteita uudistettava. Tuollaisia yksinkertaisuuksia on helppo heitellä, kun ei tarvitse kertoa mitä se tarkoittaa. Perinteiseen tapaan Jyke oli huolissaan myös suomalaisten liian varhaisesta eläköitymisestä. Tuota virttä on veisattu jo ties kuinka kauan ja sillä verukkeella tehty heikennyksiä eläkkeisiin ja mahdollisuuteen päästä eläkkeelle. Silti aina vain jääräpäinen kansamme ”viisaampien” mielestä laistaa työnteon ja himoaa eläkkeelle liian varhain. Jospa vaihteeksi yritettäisiinkin järjestää niitä työpaikkoja, joista sitten voisi joskus jäädä eläkkeelle. Voisi myös miettiä sitä, onko työpaikoilla jotain vikaa jos niissä ei viihdytä. Selviö oli tietenkin se, että Katainen kannattaa ennemmin välillisten verojen kuin tuloveron korotusta. Mitä muuta porvarin suusta voisi kuullakaan, kun välilliset verothan ovat hyvätuloisille mukavampi vaihtoehto. Katainen uskoo kaupunkimme nousuun kaikkien koettelemusten jälkeen. Hän voisi tuota uskoa vahvistaa euroilla, jos haluaisi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Katainen on nuori kloppi ja oiva kansikuvapoika julistamaan Kokoomuksen mainostoimistolta tilaamaa ja "liikemiesten" rahoittamaa ideologista imago- ja mielikuvakampanjaa, jossa retoriikasta on tullut kielikuvajargonia. Samaan tasoon pystyy vain "hei me natotetaan"-ulkoministerimme Alexander Stubb, tuo ulkopolitiikkamme "Mikko Vilkastus".

"Palvelurakenteiden muutos on oiva ratkaisu kuntien talouden ja palveluiden parantamiseen", Katainen julistaa. Lisäksi välillisten verojen ja eläkeiän nosto ovat Kataisen lääkkeet valtionvelan maksuun.

Siinä sitä on kokoomuslaista mielikuvajargonia ja kovaa markkinaliberalismia parhaimmillaan. Julkiset palvelut alas, rikkaille lisää verohelpotuksia ja köyhempi kansanosa maksamaan finanssikapitalistien ahneuden tuloksia!

Missä ovat ehdotukset pääomaveron "uudistuksesta" (lue: veron nosto), omaisuusveron palauttamisesta ja tuloveroprogression kiristämisestä.

Lisäksi puhe myöhäisemmästä eläköitymisestä on täyttä huuhaata. Yritykset potkivat porukkaa pellolle vanhemmasta päästä sillä vauhdilla, että velanmaksuun ja huoltosuhteen muutokseen täytyy keksiä muita lääkkeitä, jollei työnantajien asenteissa ja työelämässä tapahdu oleellista muutosta.

Olemmeko liukumassa kohti sääty-yhteiskuntaa?

MT

Anonyymi kirjoitti...

Kannanotto oli hieman yksisilmäinen, sillä hänen puheestaan löytyi paljon viisautta. Hän on ministeri paikallaan ja hyvä ministeri onkin.