keskiviikko 5. elokuuta 2009

Mikään ei kannata

Saatiinpa taas nähdä pari esimerkkiä viherporvarihallituksen tavasta hoitaa työllisyyttä. Neste Oil ilmoittaa aloittavansa yt-neuvottelut, jotka voivat johtaa 450 työpaikan menetykseen. Viinafirma Altia suunnittelee lomauttavansa koko 650 hengen henkilöstönsä 90 päiväksi. Perusteluina henkilöstön päähän potkimiselle kerrotaan heikentynyt kannattavuus ja muu sellainen perinnelöpinä. Totta varmaan on, että tuotot tänä vuonna eivät ole yhtä suuria kuin viime vuonna, mutta plusmerkkistä tulosta kuitenkin molemmat firmat tekevät. Minun ainakin on perin juurin vaikea uskoa, että viinanvalmistus ja öljynjalostus olisivat muuttuneet kannattamattomaksi toiminnaksi. Tietääkseni suomalaiset edelleenkin autoilevat ja juovat viinaa entiseen malliin. Valtio omistaa Neste Oilista 50,1 prosenttia ja Altian kokonaan. Ei voida siten mitenkään väittää, etteikö valtiovalta voisi halutessaan vaikuttaa noiden yhtiöiden päätöksiin. Koko hallituksen, ja erityisesti työllisyydestä ja omistajapolitiikasta vastaavien ministereiden, tulisi kantaa vastuunsa ja ohjata yhtiöitä siten, että irtisanomisilta vältytään. Hallituksen kauniit puheet työllisyydestä huolehtimisesta ja kehuskelu voimakkaista lamantorjuntatoimista ovat tähän saakka olleet lähinnä tyhjien tynnyreiden kolistelua vailla oikeita toimia. Nyt olisi tilaisuus antaa puheille edes jonkinlaista katetta. Epäilen kyllä, että sokeassa markkinauskossaan viherporvarihallitus tyytyy vain nykyiseen toimeliaisuuteensa, siis ei mihinkään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Yrityksissä operatiivinen johto toimii aina omistajien antamin valtuuksin ja alaisuudessa. On kyse sitten valtio-omisteisesta tai yksityisestä yrityksestä. Miksi siis valtio nyt omistajana ei voisi puuttua yrityksen operatiiviseen toimintaan, kun se yksityisissä yrityksissä on täysin normaalia? Omistajat käyttävät yhtiökokouksissa aina valtaansa.

Häkämies nyt sattuu olemaan hallituksessa kapitalistien juoksupoika, jonka tehtävänä on ajaa yksityisen pääoman etuja ja privatisoida valtion omaisuutta. Porvarihallitus maksaa velkojaan rahoittajilleen! Ilmaisia "lounaita" ei ole olemassakaan.

Yrityselämässä kvartaalikapitalismi vaatii kvartaalijohtajia, jotka ovat valmiita uhraamaan tarvittaessa työntekijät ja jopa koko yrityksen silmää räpäyttämättä, jos omistajien tuottovaatimukset sijoitetulle pääomalle sitä edellyttävät. Miljoonien bonuksilla voi sitten vaikkapa jäädä ansaitulle varhaiseläkkeelle.

Pk-yrityksissä tilanne ei ole työntekijöiden kannalta useinkaan yhtään parempi. Usein jopa päin vastoin. Omistajat toimivat usein operatiivisessa johdossa, eikä kannustavasta henkilöstöpolitiikasta ole tietoakaan, kun omistajat toteuttavat työpaikalla patologisessa rahanhimossaan "öykkäröinnin peruskurssia".

Missähän näitä ahneita öykkäreitä oikein koulutetaan?

Suomalainen työelämä kaipaisi pikaisesti asennemuutosta ja viisaita johtajia.
MT