keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Elvytyksen aika ei ole ohi

En ole koskaan osannut arvostaa järin korkealle kaikenlaisten ekonomistien talouspoliittisia kykyjä. Heidän näkemyksensä taloudesta tai ennusteensa talouden kehityksestä ovat useimmiten menneet enemmän tai vähemmän pieleen. Poikkeuksiakin toki aina on. Aktian pääekonomistin Timo Tyrväisen viimeisimmät ajatukset tuntuvat ihan järkeviltä. Hänen mielestään talouskriisin aiheutti kelvoton talouspolitiikka ja poliitikot ovat taas vaarassa töppäillä. Hänen mukaansa vuosi sitten hallitus teki virheen lähtiessään elvytykseen liian hitaasti ja liian pienellä rahalla ja uusi suuri virhe olisi keskustelun alkaminen elvytyksen lopettamisesta.
Samoilla linjoilla on talouden Nobel-palkinnon viime vuonna saanut professori Paul Krugman. Hänenkään mielestä elvyttämisen lopettamisesta ei pidä vielä edes puhua, siitä huolimatta, että se velkaannuttaa valtioita.
Mutta mitä tekee ministeri Katainen? Juuri päinvastoin. Kokoomuksessa elää edelleen vahva usko markkinoiden kaikkivoipaisuuteen ja kykyyn hoitaa itse omat ongelmansa, vaikka sen uskon realistisuus on nähty jo monta kertaa. Mitään ei ole edes yritetty oppia aiemmista virheistä. Valtiovarainministeri Kataisen mielestä nyt olisi jo pakko ruveta puhumaan elvytystoimien lopettamisesta. Sinänsä huvittavaa, kun hallitus ei edes tosissaan ole aloittanutkaan elvytystä ja nyt se jo pitäisi lopettaa.
Katainen haluaisi myös valmistella äänestäjiä julkisen sektorin menokuriin ja eläkeiän nostoon, siis perinteiseen porvaripolitiikkaan. Ministerin mukaan on myös välttämättä etsittävä rakenteellisia uudistuksia. Suomennettuna tuo ”rakenteellisia uudistuksia” tarkoittaa vähemmän, kehnompaa ja kalliimpaa palvelua entistä kauempana, lisää väkeä työttömyyskortistoon, jo entuudestaan pienten sosiaalitukien leikkauksia ja köyhien kyykyttämistä.
Ei ole vaikeaa päätellä, että noilla eväillä maamme syöksyy entistä syvemmälle lamaan. Se ei kaiketi Kokoomusta huoleta.

Ei kommentteja: