maanantai 21. syyskuuta 2009

Kaikenlaisia tutkimuksia

Kaikenlaisia tutkimuksia ja vertailuja tehdään koko ajan mitä erilaisimmista aiheista ja lähtökohdista. Jotkut ovat ihan asiallisia, joihinkin on perin vaikea suhtautua vakavasti ja joillakin ”tutkimuksilla” on selkeät päämäärät. Tällä kertaa asialla oli Maailmanpankki, joka julkaisi Doing Business 2010 –raportin. Sen mukaan Suomi on maailman 16. yritysystävällisin maa. Pudotusta edellisestä vertailusta on kaksi sijaa.
Vuosittain julkaistava Doing Business -raportti arvioi pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä maailman eri maissa lähtökohtanaan yrityksille myönteisten reformien määrä. Maailmanpankin mukaan noita reformeja on enemmän köyhissä kuin rikkaissa maissa. Tuohon nyt ei tutkimusta olisi tarvittu, koska Maailmanpankkihan pitkälti sanelee köyhissä maissa noudatettavan talouspolitiikan.
Raportin mukaan Suomessa toteutetaan ensi vuonna vain yksi reformi, kun esimerkiksi Kolumbiassa kahdeksan ja Ruandassa seitsemän.
Suomennettuna nuo Maailmanpankin yrityksille myönteiset reformit tarkoittavat esim. työntekijöille maksettavien korvausten pienentämistä, irtisanomisen helpottamista, heikompaa sosiaaliturvaa tai vaikkapa löysempiä työsuojelumääräyksiä. Näin mm. Portugali ja Honduras saivat raportissa miinusta parannettuaan työntekijöiden asemaa.
Noilla kriteereillä tehdyissä vertailuissa Suomi saa mieluusti sijoittua häntäpäähän.
Käsitys Maailmanpankin roolista pelkästään yritysten ja talouselämän etuja yksisilmäisesti tuijottavana järjestönä tämän ”tutkimuksen” myötä vain vahvistui. Pitää muistaa, että se mikä on hyväksi bisnesmiehille, ei aina ole hyväksi kansalaisille.

Ei kommentteja: