tiistai 14. lokakuuta 2008

Eerolan koulu edelleen uhattuna

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös Eerolan koulun osalta on menossa kaupunginhallituksen käsittelyyn. Eilisessä hallituksen kokouksessa asia ei ollut esillä, vaikka päiväkotiratkaisuilla piti olla tulenpalava kiire. Taitaa olla niin, että valtaapitävien ryhmien mielestä lautakunta teki väärän päätöksen ja se halutaan muuttaa. Asia on kuitenkin sen verran arka näin vaalien alla, että se lykättiin vaalien jälkeiseen aikaan. Lautakunnan ratkaisu kuuleman mukaan kuitenkin hallituksen jäseniä keskustelutti epävirallisesti ja voitaneen päätellä, että vaalien jälkeen hallitus päättää tyhjentää koulun. Näyttää siltä, että demareiden kanta hallituksessa muodostuu erilaiseksi kuin lautakunnassa. Ennen kouluja puolustaneen Rautsinkin kanta lienee lakkautushakuinen. Niinpä onkin varsin ymmärrettävää, että päätöksiä tehdään vasta vaalien jälkeen, kiireestä huolimatta. Vaalimenestystään eivät valtaherrat halua vaarantaa. Tässä näyttää nyt pelin politiikka näyttelevän varsin vahvaa roolia lastemme kustannuksella. Vasemmistoliiton kanta ei muutu, Eerolan koulu on säilytettävä.

Ei kommentteja: