sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Valkeakoski-lisä

Taas on vahvasti noussut esille kunnallisen lasten kotihoidontuen, ns. Valkeakoski-lisän, maksaminen Valkeakoskella. Kunnallisvaaleilla lienee osuutta asiaan.
Etenkin Kokoomuksen naisten harrastama populistinen kampanjointi aiheella on helppoa, onhan se kovin tunteisiin vetoava ja päällisinpuolin tarkasteltuna mitä hienoin asia. En tyrmää ajatusta kokonaan, mutta viilaamista karkealla raspilla lisän maksu vaatii.
Lisän maksua ei voi perustella taloudellisilla seikoilla. Kasvatus- ja opetustoimisto selvitti asiaa 13.5.2008 ja selvityksestä käy yksiselitteisesti ilmi, että rahaa se vaatii melkoisesti. Päivähoitopaikkojen tarpeeseen lisällä ei ole juurikaan olisi vaikutusta, ellei se olisi riittävän suuri. Lapsiperheillä ei yksinkertaisesti ole varaa jäädä kotiin hoitamaan lapsiaan asuntolainojen ym. menojen painaessa päälle. Lisän tulisi olla vähintään 500 euroa kuukaudessa, jotta sillä olisi vaikutusta, ja silloin lisä tulisi kalliimmaksi kuin päiväkotipaikat.
Lisää ei ole syytä maksaa hyvätuloisille, eivät he sitä tarvitse. Lisän maksulle tulee asettaa tuloraja.
Kaikkein köyhimmät eivät hyötyisi lisästä yhtään mitään, koska lisä pienentäisi esim. toimeentulotukea. Jos köyhimmätkin lisästä hyötyisivät, lisä olisi riittävän suuri ja sen maksulle asetetaan tuloraja, niin silloin asia on vakavan harkinnan arvoinen.
Kaikille maksettavana pikkusummana se ei hyödyttäisi juuri ketään. Kaunis ele lapsiperheitä kohtaan se toki olisi.
Ennemmin laittaisin rahat vaikkapa Naakan neuvolan säilyttämiseen, sekin on lapsiperheille tärkeä.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy tässä siskoja puolustaa. Asia on noussut esille meidän Korva-kahvilasa kuntalaisten taholta. Olisi typerää sanoa heille, että emme voi nostaa sitä keskusteluun, kun vasemmisto sitä ei hyväksy. Emme voi aliarvioida yhtäkään kuntalaista.Lisäksi totean, että kannatamme tasa-arvoa, emmekä luokittele ihmisiä esim. varallisuuden mukaan. Kunnan kannalta kaiki ovat yhtä tärkeitä. Lisäksi kannatamme ennakkoluulotonta asiain käsittelyä.Lisää ei pidä ampua alas, ennen kuin asia on perusteeliisesti tutkittu ja laskettu viranomaisten toimesta. Voi olla, että sitä ei sitten oteta käyttöön, mutta onhan se sitten päivitetty.
koti.mbnet.fi/eerovee

Anonyymi kirjoitti...

Edotus on todella täysin populistinen. Se on sitä samaa mainostoimistojen tuottamaa Kokoomuksen imagokrääsää kuten "Työväen presidentti" tai "Kaikkien kuntien työtä tekevät Liittykää Yhteen".
Yhtä hyvin voisi ehdottaa Valkeakoskilisää esimerkiksi kaikille sairaille, kaikille työttömille, kaikille töistä pois potkituille tai kaikille asunnottomille - tai kaikille pörssijoituksensa menettäneille.

Mykkä Todistaja

Anonyymi kirjoitti...

Mykästä Todistajasta huolimatta kunnioitan kaikkia vassujen ajatuksia, koska uskon niiden tulevan täydestä vakaumuksesta. Tapanani ei ole mollata porukkaanne, enkä tee sitä nytkään.Poikkeuksesta huolimatta olette ihan fiksua sakkia. Menestystä vaalikirille. Tämän rohkenen sanoa ihan omalla nimelläni.
koti.mbnet.fi/eerovee

Anonyymi kirjoitti...

Kannatan valkeakoskilisää vaikka olenkin vasuri nainen. Ihan vaan pienten lasten vuoksi joiden soisin saavan elää ensimmäiset vuotensa rauhassa kotonaan jomman kumman vanhempansa hoitamana. Kyllä he ehtivät vielä kiireelliseen maailmaan mukaan kolmevuotta täytettyäänkin.
t Leila