tiistai 7. lokakuuta 2008

Hyvä lautakunta

Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti tänään säilyttää Eerolan koulun.
Päätös syntyi äänestäen, ja tulos oli 6 – 3. Koulun puolesta äänestivät itseni lisäksi koko demariryhmä ja Kokoomuksen Alftan. Viisaasti tehty, enkä voikaan muuta kuin iloita ratkaisusta.
Nähtäväksi jää, mitä kaupunginhallitus ensi maanantaina asiasta on mieltä. Pieni pelko kalvaa pakaroissa, että hallitus ei pidäkään tärkeänä kouluja. Sen tiedän, että vasureiden edustaja hallituksessa ei koulun lakkautusta hyväksy, mutta entä ne muut? Demarit kotisivuillaan julistavat koulurauhaa. Ottavatko hallitusdemarit oman julistuksensa vakavasti muuttaen sen myös todellisuudeksi, kuten lautakunnassa? Mitä tekee keskustan Rautsi?
Uunituoretta Vasuria on koskinverkossa arvosteltu kaikin mahdollisin negatiivisin määrittein.
Tietenkin nimimerkkien suojissa. Mukava havaita, että lehti ei ainakaan jätä kylmäksi.
Vasuri on ilmeisesti onnistunut tehtävässään nostaa esiin asioita, jotka paikallislehti jättää kertomatta. Eikä koskin vallanpitäjiä varmastikaan miellytä suorasanaisesti julkituodut mielipiteemme. Se selittänee raivon. Muiden ryhmien lehdet ovat olleet melko ympäripyöreitä latteuksia latelevia lehdyköitä vailla sanomaa. Ei meillä vasureilla ole varaa tuhlata rahaa sellaiseen.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Paras on tämä SYVÄ HÄPEÄ, joka ei yhtään häpeä omia tekojaan vaan syyttelee toisia myös nimimerkin takaa.
Kuinka joku voi tehdä itsensä ei poliittiseksi kesken valtuustokauden. Tullaanko ei poliittiseksi niin, että kaverit jättää omilleen.