maanantai 27. lokakuuta 2008

Voi fak

Ankea aamupäivä. Tai päivä. Päivä siksi, että vietin eilen lupaukseni mukaisesti paheellista elämää. Lupaukset on pidettävä. Vaalit meni päin peetä. Isolla Peellä. Mikään ei tule muuttumaan lähivuosina. Henkilökohtaisesti olen toki tyytyväinen kun äänimääräni kasvoi, mutta paljon tärkeämpää on kuitenkin se, että vasureiden paikkamäärä pieneni. Tästä ei seuraa mitään positiivista koskilaisille.. Kristallispalloni todella kaipaa täysremonttia.
Ensimmäisenä selityksenä tulokselle mieleeni tuli se, että koskilaiset kuitenkin halusivat muutosta nykymenoon ja äänestivät melkoisen joukon uusia kasvoja valtuustoon. Uusia kasvoja vanhojen valtapuolueiden listoilta. Jonkinlaista muutoshalua oli ilmassa. Muutoshalu konkretisoitui kasvojen vaihtona, mutta ei puolueen ja linjan vaihtona. Ilmeisesti äänestäjät kuvittelivat kasvoja vaihtamalla muuttavansa myös päätösten linjaa. Niinhän se ei mene. Kyllä demareissa ym. jatkuu edelleen sama linja. Toiset vain ovat enemmän taustalla, mutta vetelevät edelleen naruista, kuten ennenkin. Mikään ei tule muuttumaan. Perussuomalaisten, lähinnä Nurmon Mikon jättiäänisaalis, jäänee myöskin täysin turhaksi muutosta ajatellen.
Näin se nyt vain meni. Eletään sen mukaan ja katsotaan mitä tuleman pitää. Se on kuitenkin varmaa, että vasurit pitävät linjansa.
Nuo mietteet nyt ensimmäisinä tuli mieleen. Myöhemmin varmaan paljon muutakin, kunhan ehdin tarkemmin perehtyä vaalitulokseen.
Selvää on, että nyt pännii vähäistä enemmässä määrin.

Ei kommentteja: